Eihän sitä nuorempana huomannut, saati osannut ihmetellä. Eleli vaan, kuten muutkin paikkakuntalaiset. Jutteli niitä näitä. Vähän ehkä ihmetytti, kun sukulaiset Keski-Suomessa niin usein tarkistivat, mitä sanoin. Epäilin tietysti vian piilevän enemmänkin suvun vanhemman väen kuulossa, kuin omassa puheentuotossani. Ihan mukavasti kaikki kuitenkin kotopuolessa tuntuivat asiani ymmärtävän.
Vaati useamman vuoden asumisen toisaalla, ennen kuin ymmärsin, ettei tätien ja setien korvissa ollut suinkaan mitään vikaa. Kyseessä olikin selkeä murre-ero! Lounaisen kielemme nyanssit, sanat ja painotukset eroavat niin vahvasti Jyväskylän seudun vastaavista, ettei ihmekään jos ymmärryksessä oli toisinaan pientä hämminkiä.
Itseeni on aina tarttuneet murteet ja kielten ääntäminen helposti. Lapsuuteni Keski-Suomen -kesien jälkeen venytin sanoja antaumuksella ja pääsin hetkellisellä lupsakkuudellani varsin helposti erityisesti vanhempien ihmisten suosioon. Tampereen rapsakka ärrä sorahteli jo muutaman kuukauden asumisen jälkeen ja yllätinkin itseni käyttämästä usein nimenomaan erityisen ärräisiä sanoja kuten roti, rotvalli ja räkäviineri. Puhumattakaan siitä, kun päätin Kööpenhaminassa keskellä vilkasta ostoskeskusta harjoitella tanskan ääntämistä. Ääneen ja lujaa. Sai kuulemma hävetä.
Ukilainen perusvire istuu kuitenkin tiukassa. Mitä kuuluu -kysymykseen vastaan jo taas luontevan ukilaisesti ”mitä mittä” ja kysymyslauseet aloitan yhä enenevässä määrin negaatiolla. ”Es sä mittä kaffel tul?” -kysymyslause tarkoittaa tietysti ihan normaalia kahvikutsua ja ”Ei sul varma mikkä loma ol?” tiedustelee lomakuulumisia.
Tamperelaislähtöiselle miehelleni olen saanut myös selitellä joidenkin sanojen merkityksiä. Että vähti on ikään kuin hieman työlästä touhua ja prossakka, se on sitä perunalaatikkoa. Eikä me tarvita turhan monia kysymyssanoja. ”Kui?” kattaa jotakuinkin ne kaikki. Isäni motto ”kaik aikanas” sopii sen sijaan mieheni hämäläiseen sielunmaisemaan varsin oivasti.
Murteet ovat todellinen rikkaus. Puhetyylillä on myös valtava vaikutus siihen ensi-vaikutelmaan, joka kanssaihmisiin luodaan. Jethromaisella otteella turkua suoltavan kaverin mieltää helposti helppoheikiksi, stadin slangi antaa ehkä vaikutelman kopeudesta ja entäs ne savolaiset sitten? Väkisinkin kieroa porukkaa, sillai vääntävätkin.
Mutta että me ukilaisetko jämähtäneitä ja negatiivisia? Tuskin. Enemmänkin realisteja.
Mitä täsä mittä turha elämä tarvitte ruvet pitämä.
Päivi Sappinen
kolumnisti