Se oli se punainen pussukka, jonka vuoksi hairahduin. Suostuin tilaamaan sisustuslehden, koska tilauksen kylkiäisenä tulisi punainen pussukka. Oikeastaan tarvitsin uuden, sillä tyttäriltä olen oppinut sujauttamaan ja suojaamaan puhelimeni pussukkaan. Puhelimessani on suojakannet, mutta laukusta sen löytää helpommin, jos se on pussukassa. Ja pussukassa siihen ei tartu kaikkia muruja laukun pohjalta tai se ei sotkeennu huulipunaan.
Tämän hetken pussukkani on itse asiassa aivan väärän värinen, valko-oranssi. Mutta se oli silloin pakko-ostos, koska en löytänyt siihen hätään punaista tai mustaa.
Ei se huono ole se sisustuslehtikään. On mukava ihailla kuvia kauniista ja tyylikkäästä kodista. Tosin niiden kuvien tyyli on minun kukkaroni ulottamattomissa. Ja pystyn kyllä ihan hyvin elämään arkeani ilman sitä sisutuslehteäkin.
Lehti tuli ja lasku. Maksoin sen tietysti, koska tilausvahvistuksessa kerrottiin, että pussukka toimitetaan kotiin, kun lasku on maksettu.
Punainen pussukka olikin parin viikon kuluttua postilaatikossani. Ja se oli tietysti väärän kokoinen tai itse asiassa liian iso puhelimelle. Siis täydellinen hukkaostos, jälleen kerran.
Sitten se riemu alkoi, kun suunnittelin katkaisevani lehtitilauksen. No, netissähän se kävisi näppärästi, ajattelin. Ja pyh. Ei mitään tietoa näppäryydestä. Kustantajan internetsivuilla oli vaihtoehtoina joko kirjautuminen tai rekisteröityminen. Päätin jatkaa suhteeni katkaisemista jonain toisena iltana, kun mielentilani olisi tasapainoisempi eli etten halkeaisi kiukusta.
Pari päivää myöhemmin keräsin itseni ja yritin uudelleen. Vaikka kuinka tutkin nettisivuja, ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin rekisteröityä kustantajan sivuille. Ja kellokin oli jo niin paljon, että asiakaspalvelu olisi jo kiinni, enkä saisi ketään puhelimen päähän.
Seuraavana päivä, heti kotiin tultua istuin keittiön pöydän ääreen ja tartuin puhelimeen ja soitin asiakaspalveluun.
– Valitettavasti kaikki asiakaspalvelijamme ovat varattuja. Odota hetki. Palvelemme mahdollisimman pian, vakuutteli automaatti naisäänellä korvaani.
Vakuutteli ja vakuutteli… Kaksitoista minuuttia. Katsoin keittiönkellosta ja kihisin.
Sain vihdoin hyvin ystävällisen asiakaspalvelijan puhelimen päähän ja ryhdistäydyin itsekin. En kiukutellut, vaikka mieleni teki.
Eija Isotalo
Toimittaja