Yara panostaa Uuteenkaupunkiin

0

Yara Suomi Oy panostaa Uuteenkaupunkiin. Vuodesta 2007 lähtien Yara on investoinut Uudenkaupungin tehtaille lähes 150 miljoonaa euroa. Investoinnit kertovat yhtiön uskosta tulevaisuuteen. Samalla panostukset turvaavat tehtaiden toimintaa ja kilpailukykyä tulevaisuudessa.

Tehtaan terminaaliprojekti on muuttanut myös ympäröivää maisemaa. Noin 20 miljoonan euron projekti on pystyttänyt neljä isoa telttahallia, jotka toimivat suursäkkien varastoina. Tehtaalle johtavan tien varrelta on täytetty pieni merenlahti, jossa oli aikaisemmin venesatama. Nyt hiekkakenttä toimii jatkossa rekkojen pysäköintialueena.

Lannoitetehdas kakkosta laajennetaan rakentamalla kolmas rakeistuslinja. Noin 50 miljoonaa euroa maksava hanke valmistuu tämän vuoden lopulla. Uusi linja nostaa Yaran Uudenkaupungin tehtaiden kapasiteettia 250 000 tonnia. Silloin tuotevalikoima, jossa on noin 70 eri lannoitetuotetta, yltäisi vuodessa yhteensä 1,3 miljoonaan tonniin. Lisäkapasiteetti menee lähinnä vientiin. Vientiosuuden kasvattaminen on mahdollista nyt syvemmän meriväylän vuoksi.

Yara panostaa todella vahvasti Uuteenkaupunkiin. Tänä vuonna käynnistyvät uuden laboratorion rakennustyöt. Niiden rakennustöiden lisäksi tehtaalla tehdään tänä vuonna pienempiä investointeja peräti 12, 5 miljoonan euron edestä.

Vaikkeivät kymmenien miljoonien investoinnit tuo itse tehtaalle uusia työpaikkoja, hankkeet kuitenkin vahvistavat ja turvaavat tehtaiden nykyistä 250 työpaikkaa. Välillisesti rakennushankkeet työllistävät vuosittain 50-150. Se on kunnioitettava määrä.