Animaatiotaidetta rennolla otteella

0
Anni Ranki ja Siiri Soininen pitävät animaationukkien valmistusta hauskana puuhana.
Anni Ranki ja Siiri Soininen pitävät animaationukkien valmistusta hauskana puuhana.

– Tarina vois alkaa niin, että nää kaksi tyttöä kävelee rannalla ja huomaa ötökän, jota jäävät katsomaan. Silloin nuo kaksi pientä vauvaa katoaa. Sitten tytöt vois löytää rannalta keltaisen sulan, joka on tippunut Mister Mai-Mailta. Koira nuuhkisi sulkaa ja pääsisi Mai-Main jäljille ….

Vakka-Suomen Mielenterveysseuran tiloissa kerran viikossa kokoontuvan lasten ja nuorten Animaatiopajan nuorimpiin kuuluvat Anna Ranki ja Siiri Soininen kehittelevät innokkaasti tarinaa työn alla olevalle nukkeanimaatiolle.

Annan ja Siirin lisäksi ryhmään kuuluu vajaa kymmenen lasta ja nuorta, joista vanhimmat ovat jo nuoria aikuisia. Osa heistä on ollut mukana aikoinaan Pyörteitä-hankkeessa, jossa nuoret pääsivät kokeilemaan monenlaisia taideharrastuksia kuvallisesta ilmaisusta musiikin ja tanssin tekemiseen.

– Tämä on oikeastaan jatkoa Pyörteitä -toiminnalle, kertoo ohjaajana toimiva Auli Sormunen.

Lue lisää 3.3.2015 lehdestä