Järvenpään Koripalloseura taistelee tosissaan viimeisestä välieräpaikasta. Nelospaikka on edelleen haarukassa, mutta vahvana kotijoukkueena tunnettu JKS oli paperia kun haiparvi lipui vastustajaksi.
Korihait lähti Järvenpäässä ohituskaistalle ensimmäisen neljänneksen lopulla Adrien Colemanin (24p.) ja Marcus Vanin (18/20) johdolla. JKS:n pinnan johto (12-11) muuttui kymmenessä minuutissa petokalan 16 pisteen (20-36) johtoasemaksi.
Tämän jälkeen totinen otatus voittajasta loppui ja Korihait kasvatti johtoa tasaisesti. Ottelu päättyi numeroihin 67-91.
Edellä mainittujen lisäksi kaksinumeroiset plakkariinsa latoi 13 pinnaa paiskinut Mikael Herbert. Kaikki yhdeksän mukana ollutta peluria onnistuivat korinteossa. Jalmari Salaterä oli totuttua ahkerampi nakuttaen kahdeksan pistettä.
Korihait oli yllättävän ylivoimainen, sillä kolmen pisteen heittotarkkuus oli hakusessa (25%). Levypallopelissä oli valtava ero. Korihait vei tämän statistiikan 60-38 ja pystyi ottamaan peräti 23 hyökkäyslevyriä, mikä toi runsaasti toisia korintekomahdollisuuksia.
Haiparvi tarvitsee vielä yhden voiton varmistaakseen runkosarjan ykköstilan.