Japanilainen Noriaki Kasai on ollut yksi suosituimmista mäkihyppääjistä viime vuosina. Hän kuului lajin eliittiin jo 1990-luvulla ja nousi takaisin kovimpien kastiin heikompien vuosien jälkeen pari vuotta sitten. Urheilussa on nähty paljon nousuja ja laskuja, mutta Kasai on poikkeustapaus.
Hän on tänä vuonna hypännyt lentomäestä 240,5 metriä ja napannut joukkuemäestä MM-pronssia. Henkilökohtaiset kilpailut menivät Falunissa huonommin, mutta maailmancupissa hän komeilee sijalla 7. Tämä kaikki 42-vuotiaana, nuorten miesten lajissa.
Vuosi sitten olympiahopeaa pokannut Kasai menestyy, vaikka joutuu antamaan paljon tasoitusta nuoremmilleen. Hänen polvensa eivät enää kestä jatkuvaa hyppäämistä, jonka vuoksi hän jättää lähes poikkeuksetta koehypyt väliin ja harjoitushypyt minimiin.
Pari päivää sitten NHL-seura Florida Panthers istutti tuoreen hankintansa samaan ketjuun 21-vuotiaan Jonathan Huberdeaun ja 19-vuotiaan Aleksander Barkovin kanssa. Floridassa tämä mies oli uusi, mutta jääkiekkoa seuraaville vanha tuttu, kenties kautta aikojen paras eurooppalainen jääkiekkoilija Jaromir Jagr.
Jagr on syntynyt samana vuonna kuin Kasai, mutta on ehtinyt täyttää jo 43 vuotta. Kasain tavoin Jagr ehdittiin jo lähes unohtaa. Hän lopetti kertaalleen NHL-uransa, mutta palasi takaisin muutaman KHL-kauden jälkeen. Pisteitä ei enää synny takavuosien tahtiin, mutta kokenut Jagr on yhä yksi joukkueensa tärkeimmistä pelaajista.
Pikajuoksu on laji, jossa yli 30-vuotiaat harvoin juhlivat. Hallikauden nopein mies on kuitenkin ollut ensi vuonna 40 vuotta täyttävä Kim Collins. Kaikki maailman huiput eivät ole hallissa juosseet, mutta St. Kitts ja Nevisin miehen ajat ovat silti merkittäviä. Collins voitti MM-kultaa sadalla metrillä jo vuonna 2003 ja oli vielä pronssilla kahdeksan vuotta myöhemmin. Aivan parhaiden tahtiin jalka ei kuitenkaan ole viime vuosina liikkunut.
Kasaita, Jagria ja Collinsia kutsutaan ikämiehiksi, papoiksi. Urheilussa 40-vuotias on uransa ehtoopuolella lähes lajissa kuin lajissa. Lopettaminen on edessä pian näillä kolmellakin, jonka jälkeen herää kysymys, mitä sitten tapahtuu.
Työelämässä nelikymppisillä on vielä ainakin parikymmentä vuotta työntekoa edessä, kun urheilijat joutuvat vasta miettimään, mikä hänestä tulee ”isona”. Tästä kolmikosta kukaan tuskin putoaa tyhjän päälle, mutta monella muulla on vaikeampaa.
Suomessa usein tuomitaan ikääntyvät urheilijat kehärääkeiksi, jotka eivät vain tajua lopettaa. Kuinkahan monesta tavallisesta työntekijästä ajatellaan samalla tavalla? Kunnioittakaamme siis kaikkia urheilijoita, jotka jatkavat uraansa niin kauan kuin haluavat ja mikä tärkeintä tekevät sitä, mistä nauttivat.
Risto-Matti Kärki
tuottaja