Kun ja jos istut aamukahvipöydässä, älä lue tätä juttua. Tai hae viereen oksennusämpäri, sillä tämä on todella kuvottava juttu.
Viime lauantaina iltapäivällä tuli televisiosta muiden kauheuksien lisäksi Prisman ohjelma: Kun loiset vaivaavat. Hauska, hullu tyyppi Michael Mosley teki jälleen kerran kehostaan elävän laboratorion. Söi saastunutta lihaa Afrikassa saadakseen lapamadon. Ja sai.
Jos olisin hankkeesta tiennyt, olisin kutsunut hänet Suomeen, vaikka Pieliselle Nurmekseen syömään suomalaista, raakaa järvikalaa.
Kuvottavan, mutta koukuttavan televisio-ohjelman ääressä mieleen palautuivat muistot muutaman vuoden takaa.
Hellekesän veneretkellä ystävien kanssa törmättiin merkitsemättömään katiskaan, pulleaan siikaan ja isoon ahveneen. Antaa rikoksen kiertää, arveltiin ja kalat napattiin, mutta katiska jätettiin.
Mökillä kalat siivottiin ja savustettiin. Perkkeet jäivät lokkikiville vartioimatta hetkeksi. Enempää ei tarvittu, Neiti Nuppu, leonbergin koira, hotkaisi herkut alta aikayksikön. Ei sen kummempaa.
Syksyllä oltiin lenkillä Uudenkaupungin Santtiossa pyörätiellä, kun koira kieppuu ja kieppuu ja sitten alkaa tulla valkoista nauhaa takapäästä. Katson kauhuissani ympärille, näkeekö kukaan, tuleeko ketään. Astun silmät kiinni nauhan päälle, jota lopulta on ainakin metri. Yökkäillen potkin sen ojaan, kakkapussiin keräilyä en edes yritä.
Sitten alkoi operaatio Häätö. Leveä heisimato vaatii kahdeksankertaisen annoksen tavalliseen madotukseen verrattuna. Liki 60-kiloiselle leonbergille se tarkoitti 52 tablettia kahden tunnin sisällä.
– Häätöpiikkikin on, mutta se sopii hevosille. Noin pienelle annettuna se on liian kivulias, opasti ainakin kolmas eläinlääkäri tablettien pariin.
Siis miten saada 52 pilleriä koiralle sujuvasti sisään ja vielä pysymään siellä? Pitkällisen mietinnän jälkeen muistin maksamakkaran, herkkujen herkun.
Siitä pieniä paloja ja jokaisen palan sisään pilleri. Kaikki tarjottimelle ja sitten juoksua pöydän ympäri. ”Mitä ihanaa täällä on? Istu.” Ja niin upposi pilleri kerrallaan isoon kitaan.
Oli aika kallista. Olin varautunut kumihanskoin, aurinkolasein ja konjakkiryypyin. Jos oksentaa, minä kaivan ne pillerit uusiokäyttöön. Ei oksentanut. Ja mato lähti.
Mitä opimme tästä? Ei kannata varastaa kaloja katiskasta. Paha saa aina palkkansa. Enemmin tai myöhemmin.
Leena Huittinen
toimittaja