Alkuviikon hilpein uutinen tuli, yllätys, yllätys Ruotsista. Ruotsalainen huonekalujätti Ikea näet vetoaa, ettei sen myymälöissä leikittäisi enää piiloa.
Belgiasta viime kesänä alkunsa saanut ilmiö on levinnyt ympäri Eurooppaa ja innostanut tuhannet ihmiset mukaan leikkimään perinteistä piiloleikkiä paikallisissa Ikean tavaratalosissa. Eindhovenissa Hollannissa piilosille ilmoittautui yli 30 000 ihmistä, kun tapahtumaa mainostettiin Facebookissa.
Voisin hyvin kuvitella että Duudsonit ystävineen järjestäisivät piiloleikkiin jossain Suomen Ikeassa, mutta että ihan tuhannet, aikuiset ihmiset haluavat mukaan leikkimään piiloa tavaratalossa. Tosin jokainen Ikeassa käynyt kyllä ymmärtää mitkä mahdollisuudet tavaratalojätti antaa kyseiselle touhulle. Siellä näitä komeroita ja sängynalusia riittää mihin piiloutua.
Syynä Ikean penseään suhtautumiseen tähän huvittelumuotoon on julkisesti tavaratalojen turvallisuus. Ja toki jos tavallisten ostajien lisäksi saman katon alle tuppautuu vielä tuhansia piiloon haluavia, niin onhan siinä henkilökunnan rahkeet aika kovilla. Voi jopa perinteinen kaupankäynti häiriintyä pahemman kerran. Toisaalta sinikeltainen ruotsalaisketju on kyllä saanut piilosleikkijöiden ansiosta taas rutkasti paljon julkisuutta ja ihan ilmaiseksi.
Mutta vakavasti ottaen, mistä tämä ilmiö kertoo? Miksi aikuiset ihmiset rynnistävät sankoin joukoin leikkimään piiloa? Mikä selittää ihmisten halua liittyä ehkä Euroopan suurimpaan pilaan?
Arvostettu hollantilainen tutkija Johan Huizinga kirjoitti jo vuonna 1938 leikin merkityksestä ihmiselle ja koko kulttuurillemme. Hän esitti, ettei leikkiminen ollut vain lasten huvia, vaan ihmisen perusominaisuus. Meillä on luontainen tarve tehdä kaikenlaista näennäisesti tarpeetonta, syventyä asioihin, jotka eivät ole tästä maailmasta. Leikki tarjoaa siihen hyvän tilaisuuden, sillä se toimii aivan omilla säännöillään. Se luo maailmaan omat arvonsa ja oman järjestyksensä ja tekee maailmasta oman tulkintansa. Keskiaikaa tutkinut Huizinga muistutti että aikuisten leikit, kuten karnevaalit, olivat tapa paeta ankeaa arkea, kapinoida sallitusti vallitsevia oloja vastaan. Karnevaaliaikanahan kurjinkin saattoi olla vaikka kuningas.
Ehkä Ikea piiloleikissä onkin kyse tavasta reagoida Euroopassa kasvavaa epävarmuutta ja ahdistusta vastaan. Kun taloustilanne ja terrorismin syvenevä uhka heittävät synkät varjot tulevaisuuden ylle, niin epävarmuuden vastapainoksi tarvitaan jotain arjesta poikkeavaa. Vaikka piiloleikkiä Ikean vuodeosastolla.