Maaliskuun 13. päivä vuosina 1940 ja 2015

0

Tänään tiedämme, että 13.3.1940 päättyi talvisota. Silloin ei Suomessa puhuttu vielä talvisodasta, vaan Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta. Sota oli alkanut edellisen vuoden marraskuun viimeisenä päivänä ja kesti siten 105 päivää.

Sodan alkua ja Neuvostoliiton hyökkäystä oli edeltänyt Mainilan laukausten nimellä tapahtunut rajavälikohtaus marraskuun 26. päivänä. Moskovassa jätettiin samana päivänä Suomen suurlähettiläälle nootti, jossa väitettiin suomalaisen tykistön tulituksessa Mainilan kylässä kuolleen tai haavoittuneen yhteensä 13 venäläistä miestä. Suurvaltanaapurimme oli näin saanut perusteet sotatoimien aloittamiselle. Tosiasiassa suomalaisten tykistön ryhmitys oli kyseisenä päivänä sellainen, että kantama ei yltänyt Mainilaan saakka.

Suomi kävi alkuvaiheen sodasta yksin vailla muilta saatua apua ja tukea. Kansainliitto eli Yhdistyneiden kansakuntien YK:n edeltäjä sentään tuomitsi yleiskokouksessaan 14.12.1939 ”Neuvostoliiton toiminnan Suomen valtiota vastaan”.

Suomalaisten puolustajien rivit olivat harvenneet ja voimavaramme olivat muutenkin loppumassa. Rintamien kestämisessä ei suomalaisilla ollut enää kyse viikoista vaan muutamista päivistä.

Puolustusasemissamme elettiin ja taisteltiin maaliskuun 13. päivänä vuonna 1940 väsyneinä ja sitten voitiin sotapäiväkirjoihin merkitä: ”Klo 10.50 tuli pataljoonasta käsky, että klo 11.00 jälkeen ei saa enää ampua. Tasan klo 11.00 tuli tieto, että on solmittu rauha. Komppania piti edelleen asemia.”

Talvisota sai ulkomailla jo sodan aikana nimensä länsimaisen lehdistön mukaan. Ruotsalaiset ja skandinaavit kirjoittivat ”Vinterkriget”. Englanninkielinen maailma kirjoitti ja kertoi radiossa sodasta nimellä ”Winter War”. Suomessa nimi talvisota otettiin käyttöön ensimmäisen kerran loppuvuodesta 1940, kun Suomen Kuvalehti esitteli kaatuneiden kuvia ja käytti  kuvatekstiä ”Talvisodan kaatuneet”. Päämajan operatiivisella osastolla palvellut majuri Tapio Peitsara kirjoitti tammikuussa 1941 Sotilasaikakauslehdessä  yleistajuisen kertomuksen, jossa sodan kulusta esitettiin nimi ”Suomen ja Venäjän välinen talvisota 1939-1940”.

Myöhemmin – ja nimenomaan uuden sodan alkaessa – alkoi sotamarsalkka Mannerheimkin käyttää päiväkäskyissään vuosien 1939-1940 sodasta nimeä ”Talvisota”. Mm. kesäkuussa 1941 Mannerheim kirjoitti päiväkäskyssään ”Kunniakas talvisotamme päättyi katkeraan rauhaan – Tehty rauha on vain välirauha, joka on nyt päättynyt”.

Talvisodan päättymisen 75 vuotispäivänä 13.3.2015 kello 11.00 muurataan Helsingissä Kasarmitorilla peruskivi loppuvuodesta 2017 julkistettavalle talvisotamuistomerkille. Nyt, kun sodan päättymisestä on kulunut mainitut 75 vuotta avataan internetissä talvisota-sivusto osoitteessa www.talvisota.fi.

Lauri Väättänen

Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen Helsingistä.