Kahvia, pullaa, hernerokkaa ja poliittisia katsauksia on tarjolla toreilla ja turuilla näinä päivinä. On hienoa, että poliitikot näin vaalien alla jalkautuvat kansan pariin. Marketin pihalla päivystävää ehdokasta on helppo lähestyä kauppareissulla.
Missään muussa kuin kansanedustajan ammatissa jo saavutettua työpaikkaa ei haeta neljän vuoden välein. Hakuprosessikin on peräti outo: pitää seistä ulkona olipa sää mikä tahansa ja istua autossa tuhansia kilometrejä. Kaiken lisäksi ehdokkaat joutuvat keskivertokansalaista useammin myös monenlaisen arvostelun, pilkan ja jopa vihapuheiden kohteeksi.
Jos hakuprosessi on vaativa, sitä on myös tehtävä. Kansanedustajalta vaaditaan yhteiskunnallista osaamista, vuorovaikutustaitoja, kärsivällisyyttä, peräänantamattomuutta, talouden tajua ja esiintymiskykyä. Julkisuusmyllyssä on etua myös paksunahkaisuudesta ja siitä, että kestää takaiskuja ja osaa myöntää virheensä. Kukaan ei ole erehtymätön.
Kansanedustaja voi vaikuttaa moniin asioihin, mutta ei kaikkiin maailman asioihin. Kaikki ehdokkaat eivät ainakaan esiintymisellään tätä tunnusta. Kansa arvostaa eniten aitoutta ja rehellistä asennetta.
On turha väittää, etteikö ehdokkaissa olisi valinnavaraa. Uudessakaupungissa on vieraillut tänä keväänä jo lukuisia ehdokkaita. Useat heistä ovat osallistuneet Uudenkaupungin Sanomien vaalisarjaan. Annamme jokaiselle toimituksen tietoon tulevalle Uudessakaupungissa piipahtavalle ehdokkaalle mahdollisuuden kertoa lyhyesti ajatuksistaan lehden palstoilla. Näin äänensä kuuluviin saavat muutkin kuin niinsanotut julkkisehdokkaat.