Aina säännöllisin väliajoin mediassa nousee huoli lapsista, joita vanhemmat kuljettavat niin harrastuksiin kuin kouluunkin. Aivan pilallehan ne lapset siinä menevät. Itse olisin ennemminkin huolissani siitä, viettävätkö vanhemmat tarpeeksi arkeaan näiden lasten ja nuorten kanssa. Se kyytimatka esimerkiksi harrastuksesta kotiin saattaa olla sitä kaikkein laadukkainta yhteistä aikaa. Tiedän sen, koska olen kyytiäiti.
Meillä eivät matkat kouluun tai harrastuksiin ole olleet pitkiä. Kyllä ne lapset ja nuoret siis niitä ovat itsekseenkin kulkeneet. Mutta mielelläni heitä olen kuljettanut, ainakin iltaisin. Kyse ei ole siitä, etteivätkö he viitsi tai pysty itsekin matkojaan kulkemaan. Mutta minä itsekkäästi haluan viettää aikaa nuorteni kanssa. Juuri sen koristreenin jälkeen kun saattaa tulla mieleen se suurin murhe tai ilonaihe, joka siihen päivään liittyy, ja jonka kuin vahingossa jakaa äidin kanssa. Kotiin tullessa kaikki taas siirtyvät omiin oloihinsa.
Meidän perheessä on hyödynnetty myös isovanhempia. Tiedän, että monta kertaa mamma tiesi enemmän lapsen koulupäivästä kuin ne vanhemmat – aika etuoikeutettua siis, niin isovanhemman kuin lapsenkin kannalta.
Entä ne pelireissut sitten. Niitä kokemuksia en antaisi mistään hinnasta pois. Miten etuoikeutettu saan äitinä olla, että voin nauttia nuorteni seurasta, kuulla heidän ajatuksiaan elämästä ja maailmasta. Miten maailmankuvani onkaan avartunut näiden yhteisten matkojen aikana. Aikaisemmin liikuimme vielä enemmän yhdessä, nyt nuo jälkeläiset alkavat jo lähestyä aikuisikää. Automatkoilla kukaan ei pääse pakoon omiin huoneisiinsa. Viikkojenkin autolomareissujen parhaita muistoja hienojen nähtävyyksien sijaan saattavatkin olla juuri ne koko perheen yhteiset keskustelut tästä maailmanmenosta.
Ja miten onkaan oma maailmakuva avartunut, kun on ollut avoin näiden nuorten mielenkiinnon kohteille. Paljon olisi jäänyt kokematta, jos emme olisi antaneet tilaa tai tukeneet näitä kiinnostuksen kohteita. Tuskin olisi aikanaan tullut käytyä Lordin konsertissa, tai myöhemmin vaikka pelimusiikin sinfoniakonsertissa itsekseen. Väliin olisivat varmaan jääneet myös upeat kokemukset viime kesän koripallon MM-kisoista. En varmaan tietäisi ilman lastani, että eri maissa tasoristeysten kellot kuulostavat erilaisilta. Aika monella Euroopan rautatieasemalla niitä aikanaan olen kuunnellut. Vanhempien maailmankuvaa avarretaan siis jatkuvasti, jos vaan annamme sille mahdollisuuden.
Ensi kesäksi on vanhemmille ja kuopukselle hankittu liput Euroopan suurimmille konsolipelimessuille. Siellä me vanhukset sitten olemme, satojentuhansien harrastajien seurassa. Saa nähdä, miten meidän käy.
Mari Jalava
museonjohtaja