Korihaiden ja JKS:n kolmas välierä piti olla ukilaisten riemumarssia ja ensimmäisellä puoliajalla oltiinkin melko lähellä tätä ennakko-oletusta. Jostain syystä pukukopista parketille palannut petokala oli hermostunut ja väkinäisesti yrittävä.
JKS oli jo köysissä, mutta aisti tilaisuutensa tullen ja tsemppasi itsensä takaisin peliin. Korihaiden ote pysyi löysänä ja 30 sekuntia ennen loppua tilanne oli jo varsin jännä 72-69.
26 pisteen ja 24 levypallon Marcus Van on jokaisessa välierämatsissa kiskonut hirmutehot. Lopussa mies päätti ottaa vielä viimeisen vetovastuun, kun kantavia voimia ei muualta näkynyt. Van otti pallon sivurajalta hyppysiinsä, odotti että häntä rikotaan ja asteli tyynenä vapariviivalle. Molemmat heitot pussiin, sitten hakemaan JKS:n ohiheitosta levyri ja uudelleen heittämään kaksi vaparia sisään. Tämä Korisliigatason härkä pelasti ukilaiset sarjan jatkumiselta vielä Järvenpäässä.
Nigel Moore palasi parketille runsaan kuukauden sairausloman jälkeen. Mooren pelituntuma oli täysin hukassa ja tämä tuntui vaikeuttavan myös muiden pelaamista.
Muista pelureista ylivoimaisesti pirtein oli kymmenen pinnaa ensimmäisen puoliajan aikana upottanut Elias Valtonen.
Korihait saa finaaleissa vastaansa BC Nokian, joka klaarasi Oulun myös kolmessa pelissä.