Huomaan välillä, etten osaa käyttäytyä oikein urheilutapahtumissa. Tiedän kyllä, että urheilijat kaipaavat kannustusta, mutta yleisrauhallinen luonteeni ei anna lupaa turhalle riehumiselle.
Olen seurannut urheilua niin kauan kuin muistan. Monet tärkeät urheilutapahtumat palaavat helposti mieleeni ja tiedän tasan tarkalleen missä olin, kun jotakin merkittävää tapahtui. Ayrton Sennan kuoleman aikana olin serkkuni synttäreillä, Suomen ensimmäisen jääkiekon MM-kullan aikana istuin yksin tuvassa ja hieman tuoreemmista tapauksista Jukka Keskisalon yllätysmestaruuden aikana sanomalehden urheilutoimituksessa.
Nostin nämä kolme esimerkkiä, koska ne kaikki osaltaan selittävät käyttäytymistäni katsomossa. Sennan Williamsin törmätessä Tamburello-mutkassa seinään olin 10-vuotias. Isoveljeni ja serkkuni olivat enemmän kiinnostuneita elektroniikasta, kun minä harmittelin, etten voinut kirjata kilpailun tapahtumia muistivihkooni.
Ville Peltosen vietyä Suomen jo 3–0-johtoon kävin kyllä huutamassa muille perheenjäsenille, että tulkaa nyt katsomaan, mutta sain silti seurata ottelun loppuun asti yksin. Sen jälkeen olen seurannut varmasti satoja tai jopa tuhansia tunteja urheilua yksin, eikä se haittaa pätkääkään. Toki seura kelpaa, mutta sen puute ei masenna. Yksin television ääressä on kuitenkin melko hölmöä huutaa.
Keskisalon voiton aikoihin olin ensimmäistä kesää urheilutoimittajana. Suomalaista urheilijaa on toki toimittajankin lupa kannustaa, mutta lukuisissa urheilutapahtumissa kynä ja lehtiö kädessä istuneena opin, että urheilutoimittaja pitää mölyt mahassaan ja jättää kannustamisen muille.
Toki heinäkuussa 2012 saattoi muutama kirosana päästä suusta, kun montenegrolainen FK Zeta iski pallon Jyväskylän JJK:n maaliin Podgoricassa jalkapallon Eurooppa-liigan toisella kierroksella. Toimittajaurani toistaiseksi ainoalle ulkomaanmatkalle kun olisi toivonut hieman parempaa päätöstä.
Olen urheilun suhteen melko kaikkiruokainen, mutta tietyt lajit ovat toisia rakkaampia. Pienestä pitäen olen ollut kuin naulittuna television ääressä formuloiden, yleisurheilun, hiihdon, jalkapallon ja jääkiekon aikana. Nuorempana en niinkään välittänyt koripallosta, pesäpallosta tai tenniksestä, mutta näitäkin kaikkia on tullut seurattua jo joitakin vuosia.
Koripalloa katsoin televisiosta jo lapsena, mutta välillä laji jäi taka-alalle. Toimittajana olen istunut kymmenissä otteluissa ja vihdoin Uudessakaupungissa täysin vapaaehtoisestikin.
Hiljalleen olen jo oppinut taputtamaan Pohitullissa oikeissa kohdissa, mutta kenties kestää vielä kauan ennen kuin suustani pääsee ensimmäinen kannustushuuto. Harmi, että sitä pitää odotella ainakin syksyyn saakka.
Risto-Matti Kärki
tuottaja