Uudessakaupungissa vallitseva pula vuokra-asunnoista on valitettavaa monelta kannalta. Ennen kaikkea siitä kärsivät asuntoa vailla olevat, mutta myös kaupungille kasvava asuntojono on kehitystä jarruttava asia.
Työllisyystilanne kaupungissa on parantunut ja nyt olisi mahdollisuus saada väkiluku pysyvämpään kasvuun. Mutta jos ei ole asuntoja, ei tule myöskään uusia asukkaita.
Kaupungin vuokra-asuntoa jonottaa parhaillaan reilusti yli sataja hakijaa, mutta vapaita asuntoja on vaivaiset kaksi. Tämä on yhtälö, joka ennen pitkää näkyy asukasluvussa, jos jotain ei tehdä pikaisesti.
Vuokra-asuntoja tarvitaan työikäisille ja lapsiperheille, mutta myös ikääntyneille kuntalaisille. Kiinnostuneita rakentajia on ollut, mutta toistaiseksi hankkeet ovat jääneet suunnittelun asteelle.
Vakka-Suomen kunnista Laitila on viime vuosina kunnostautunut uusien vuokra-asuntojen rakentamisessa. Kaupunki on rakennuttanut niin rivitalo- kuin kerrostaloasuntojakin. Parhaillaan Laitilan keskustaan nousee vuokrakerrostalo, joka valmistuu vuoden lopussa.
Autotehdas on palkannut viime vuonna noin 700 uutta autonrakentajaa. Osa heistä on tullut toiselta puolelta Suomea. Omia tarpeita vastaavan vuokra-asunnon löytyminen on kynnyskysymys, kun tehdään päätös muuttamisesta työn perässä. Omistusasunto ei houkuttele heti, ja vuokralla asuminen on nykyään monelle myös pysyvä valinta.
Kaupungin rakentamispäätöksiin vaikuttavat paitsi tarve ja päättäjien tahtotila myös tonttitilanne ja kaavoitukselliset kysymykset. Siksi asuntopolitiikkaa pitäisi tehdä pitkäjännitteisesti.