
– Olen usein miettinyt, miten kulttuurin harrastajat sekä liikunnan harrastajat saisi yhdistettyä. Mielestäni niillä on jotain annettavaa toisilleen. Lisäksi lasten ja nuorten asema on aina ollut sydäntäni lähellä.
Näin lausui uusikaupunkilainen liikuntavaikuttaja Vesa Salin, joka kokosi suuren määrän nuorisoseurojen tärkeimpiä toimijoita sekä kaupungin vaikuttajia saman pöydän ääreen.
Tästä alkoi Siistii!-tapahtuman suunnittelu, joka toteutetaan 9. toukokuuta. Juuri ennen äitienpäivää. Tarkoituksena on siivota Uudenkaupungin keskustan alue, Kaupunginlahden ympäristö, liikuntapaikat sekä koulujen ympäristö. Siivoustyö tehdään nuorisoseurojen toimesta ja seurat saavat myös tuloja jokaisen oman seuran osallistujan siivouksesta.
Seurojen jäsenet saavat tuoda mukaansa ystäviä, sukulaisia ja tuttuja. Eikä välttämättä tarvitse olla kytköksiä mihinkään seuraan.