Nyt kun kevät etenee kohisten, niin kaikkien pitäisi olla viherpeukaloita, ainakin, jos kuuntelee omaa sukua. Pitäisi kylvää siemeniä pitkin istutuslaatikoita, niin että ikkunalaudat notkuisivat hetken kuluttua itse kasvatetuista taimen aluista. Somessa täti luettelee, mitä on ollut kasvamassa jo viikkotolkulla ja serkku antaa vinkkejä toiselle serkulle.
On todella harmillista, kun on syntynyt viherpeukalosukuun eikä omaa sukugeenejä. Tai en minä siitä pahemmin kärsi, vaan olen autuaasti ollut koko ikäni sukuni musta lammas. Mutta on jotenkin noloa, etten ole kiinnostunut pätkän vertaa mistään siemenistä tai kukista. Eikä sormeni todellakaan syyhyä päästä kaivautumaan puutarhan multaan.
Kyllä minä nautin ja ihastelen kesällä äitini pihamaata, jossa on värikkäitä kukkapenkkejä vaikka muille jakaa. Minä kaivoin jo pari vuotta sitten sen vihon viimeisen kukkapenkin etupihaltani ylös.
Itse asiassa on käsittämätöntä, miksen ole saanut sukutartuntaa. Koko ikäni ovat sukuni naiset olleet toinen toistaan taitavampia puutarhureita. Useimman suuri intohimo on nimenomaan puutarha.
Voisiko olla, että olen saanut yliannoksen jo lapsuudessa ja tullut immuuniksi?
Minä olen vaihtanut kaikki kukkapenkit aina kukkiviin pensaisiin. Nyt huushollin etupihalla on talon kyljessä kiinni yksi penkki, jossa on edellisen asukkaan tai sitä edellisen asukkaan istuttamia kasveja. Hyvin tuntuvat kasvavan ihan itsekseen. Etupihalla oli se yksi kukkapenkki keskellä nurmikkoa. Omituinen paikka. Haittasi oleellisesti nurmikon leikkaamista.
Takapihalla on terassin kupeessa myös yksi penkin oloinen. Siinä kasvaa monivuotisia kasveja puoliksi henkitoreissaan. Mutta särkynyt sydän onneksi peittää valtaosan penkistä jo kesän puolivälissä.
Loistavia puutarhakasveja ovat mielestäni kukkivat pensaat. Kukkivat kauniisti hetken, ovat vaivattomia, huolettomia. Ja hoidoksi riittää useimmiten pensassakset. Aurinkoisena, leppoisana kesäpäivänä on mukava napsutella saksilla pensaita ruotuun. Siinä ei juuri hiki tule, eikä tarvitse kontata pitkin penkkejä kitkemässä rikkaruohoja.
Toinen mukava ja miellyttävä kasviryhmä ovat kivikkokasvit. Kivikkopenkin tein äitini avustuksella ensimmäisenä kesänä, kun muutin huusholliini. Kasvit ovat jo vuosia peittäneet kaikki kivet. Viimeiset vuodet kivikkopenkki on ollut lähinnä vihreä, matala kumpu, jossa silloin tällöin pilkahtaa joku kukka. Mutta kauneushan on katsojan silmissä.
Eija Isotalo
Toimittaja