Muutokset tuulet puhalsivat vaaleissa, mutta Varsinais-Suomessa tulokset eivät tuottaneet suuria yllätyksiä. Kokoomus on edelleen maakunnassa suurin puolue, perussuomalaiset säilytti asemansa ja SDP menetti yhden edustajan.
Valtakunnallisesti eniten paikkalukuaan nostanut keskusta sai Varsinais-Suomessa viime vaaleissa menettämänsä kolmannen paikan takaisin.
Vakka-Suomi jäi vaaleissa ilman kansanedustajaa. Äänestäjät kannattivat kyllä oman paikkakunnan ehdokkaita, mutta äänet jakautuivat ehdokkaiden kesken.
Seutukunnassa asuvista ehdokkaista äänikuningattaren tittelin sai ensimmäistä kertaa ehdolla ollut SDP:n Jaana Vasama. Hyvä äänisaalis (2172) ei näissä olosuhteissa riittänyt edes varapaikkaan. Toiselle sijalle yltäneen keskustan laitilalaisen Tanja Raisto-Elon 1724 ääntä tulivat Vasaman tavoin enimmäkseen kotikaupungista.
Lolalahdelta kotoisin olevat perussuomalaisten Ritva Kike Elomaa ja kokoomuksen Ilkka Kanerva saivat kumpikin äänestäjiltä selkeän valtakirjan jatkaa kansanedustajan työtä. Nähtäväksi jää, saako jompikumpi ministerin tehtävän Juha Sipilän hallituksesta.
Varsinais-Suomen 17 edustajasta neljä on uusia kasvoja. Tulokset osoittivat jälleen kerran, että pieniltä paikkakunnilta on vaikea ainakaan ensimmäisissä vaaleissa ponnahtaa eduskuntaan. Läpimenoon tarvitaan paitsi ahkeraa kampanjointia ja maakunnallista tunnettuutta myös alueen äänestäjien halua keskittää ääniään paikallisen ehdokkaan hyväksi.
Vakka-Suomi nousi näissäkin vaaleissa tilastojen kärkeen nukkuvien äänestäjien määrässä. Vaaleista toiseen toistuva laimea äänestysinto on asia, jota ei kannattaisi kuitata pelkällä voivottelulla. Puolueiden paikallisyhdistysten pitäisi yhdessä ottaa tehtäväkseen selvittää, mistä kiikastaa ja miten asiaan voitaisiin vaikuttaa.