Olen ikionnellinen, sillä olen saanut pihalleni oman miinankuoren.
Olen jo lapsena ymmärtänyt, että ollakseen oikea uusikaupunkilainen omakotiasuja, pitää rännin alla seistä miinankuori.
Ai että mikä? Lapsuudessani sukulaisilla oli Kirkkokadulla sijainneen talonsa pihalla tällainen erikoinen rautainen tynnyri. Lapsen mieleen jäi, että se oli ollut jonkinlainen pommi ja Janhuakin siihen liittyi. Sekös pienen mielikuvitusta kiehtoi. Minun lapsuudessani Uusikaupunki oli vielä varuskuntakaupunki. Janhuan varuskunta-alueessa oli jotain kiehtovaa. Pietolassa olleesta lapsuudenkodistani kuljettiin Santtion uimarannalle Janhuan ison pellon poikki. Janhuan varusmiehet olivat tuttu näky ja joskus uimareissulla saattoi vastaan tulla jopa panssarivaunu.
Myöhemmin olen kuullut näiden rautaisten sadevesitynnyreiden tarinan. Janhualla sijaitsi viime sotien aikana valtion miinapaja. Siellä purettiin vanhoja miinoja ja koottiin uusia. Iso osa sodassa käytetyistä merimiinoista kulkikin Janhuan kautta. Rauhan tullessa, Janhualle ja Pähkinäisten saareen jäi mm. näitä entisiä maayhdysmiinojen kuoria. Nämä olivat alun perin venäläisiä aivan 1900-luvun alussa valmistettuja miinoja, joita käytettiin erityisesti satamien ja rannikkolinnakkeiden suojaamiseksi. Käytöstä poistetut rautaiset säiliöt olivat mitä parhaita käyttöesineitä sodan jälkeen. Uusikaupunkilaiset kuljettivat miinankuoria pihoilleen vesitynnyreiksi, palokalustoksi, savustuspöntöiksi jne.
Olemme jo lähes kaksi vuosikymmentä asuneet Ruokolassa, sodan jälkeen rakennetussa talossa. Koko ajan olen tiennyt, että jotain meiltä puuttuu. Viime kesänä se sitten löytyi. Vanhan uusikaupunkilaisen kaupunkitalon pihalla pidettiin kirpputoria. Olimme jo lähdössä pihalta, kun huomasimme rännin alta tyylipuhtaan janhualaisen miinankuoren. Eipä ollut omistaja ajatellut sitä myyntiin laittaa – mutta mikä ettei. Ja niin minusta tuli oikea uusikaupunkilainen omakotiasuja. Minulla on ikioma miinankuori.
Jos olette nähneet minun kurkkivan pihoillenne Sorvakossa, Janhualla, Ruokolassa tai keskustan puutaloalueella, ei hätää. En etsi varastettavaa. Minusta olisi vaan hienoa kartoittaa, miten paljon näitä vanhoja rautaisia miinankuoria vielä on jäljellä. Toisaalta, mahtavatko kaikki nuoret edes tietää, mitä ne ovat. On muuten itse asiassa aikamoisen uusikaupunkilainen erikoisuus. Ei taida olla toista paikkakuntaa, jossa miinankuoria olisi niin paljon käytössä!
Tämä taitaakin olla asia, jonka paikallinen museo voisi selvittää. Onko sinun pihallasi miinankuori?
Mari Jalava
museonjohtaja