Kohuja ja skandaaleja

0

risto Nykyisin on muotia närkästyä asiasta kuin asiasta. Tai ainakin siltä tuntuu, kun lukee iltapäivälehtien otsikoita.

Kohu tai skandaali seuraa usein, kun joku avaa suunsa sosiaalisessa mediassa. Välttämättä näitä mielensäpahoittajia ei tarvita kuin yksi tai kaksi ja sota on valmis. Vielä parempi, jos joukossa on joku julkisuuden henkilö. Sen jälkeen joku ihmettelee, miten tästäkin asiasta saadaan uutinen, jolloin on paheksuttu paheksuntaa.

Tänä keväänä kohuja on riittänyt lähes jokaiselle päivälle. Osa niistä ehditään unohtaa jo iltaan mennessä. Osa menee suurelta osalta ohi muutenkin. Hieman tärkeämmistä asioista jaksetaan jauhaa seuraavaan kohuun saakka.

Tärkeimpiä mielensäpahoittajien temmellyskenttiä ovat olleet eduskuntavaalit, jääkiekon MM-kisat sekä Eurovision laulukilpailut. Kaikista näistä on toki ennenkin suututtu, närkästytty ja pahoitettu mielensä. Se vain tapahtui kotisohvalla tai työpaikan kahvihuoneessa.

Joku kenties kirjoitti tulikivenkatkuisen yleisönosastokirjoituksen tai soitti lehden toimitukseen. Nykyisin ei tarvitse ottaa kuin puhelin käteen ja antaa palaa harkitsematonta tekstiä Facebookiin tai Twitteriin.

Valitettavasti tässä vaiheessa sattuu paljon ylilyöntejä. Jääkiekon MM-kisojen aikaan Suomi koki vääryyttä tuomaritoiminnan osalta, mutta venäläisten tuomareiden ryssittely tai muunlainen nimittely meni välillä överiksi.

Jo pelin aikana levinneet kuvat olivat pääasiassa hauskoja, mutta tuomareiden vetäminen osaksi slaavilaista salaliittoa ampui pahasti ohi. Osa kun kuvittelee, että tshekit ja venäläiset ovat samaa massaa, vaikka vähänkin historiaa lukeneet tietävät, että kansojen välit ovat olleet kaikkea muuta kuin lämpimät.

Mukana on toki aina aimo annos provosointia ja sarkasmia, jota kaikki eivät valitettavasti ymmärrä ja pahoittavat sitten mielensä, jolloin saadaan taas kohuotsikoita.

Pertti Kurikan Nimipäivien pudottua Euroviisujen finaalista joku ehti tuomita eurooppalaiset suvaitsemattomiksi. Vaikka mukana on Venäjän kaltaisia ihmisoikeuksia polkevia maita, ovat Euroviisut kaikkea muuta kuin suvaitsemattomat. Onhan voittajien joukossa muun muassa sukupuoltaan korjannut transnainen sekä drag-artisti.

Pertti Kurikan Nimipäivät ei pudonnut finaalista siksi, että bändi koostuu kehitysvammaisista vaan siksi, että he soittivat punkkia, joka ei suurimpaan osaan eurooppalaisia uppoa. Ja hyvä niin, minä kuuntelen paljon punkkia, mutta olisi hirveää, jos kaikki muutkin tekisivät niin. Mistä sitä sitten enää pahoittaa mielensä, jos kaikki olisivat samaa massaa.

Risto-Matti Kärki
tuottaja/toimitussihteeri