Harvoin asuntorakentamisen saralla tapahtuu sellainen ilmiö kuin Uudenkaupungin Sorvakonrannan hankkeessa: seitsemänkerroksisen kerrostalon asunnot myytiin loppuun hetkessä.
Markkinoinniksi riitti yksi koko sivun sanomalehti-ilmoitus. Ostajien nopea reagointi osoittaa, että tämänkaltaisille kerrostaloasunnoille on juuri nyt kysyntää. Kohteen myynti alkoi, kun arkkitehdin suunnitelma oli valmis ja rakentaja ja rahoitus sovittu.
Sijainti meren rannalla oli varmasti monelle ostajalle iso houkutin. Kulkuyhteys hotelliin ja sen tarjoamiin palveluihin ovat varmasti kiinnostaneet tulevia asukkaita, sillä ainakaan täällä ei ole aikaisemmin ollut tarjolla vastaavaa asumismuotoa.
Hankkeen rivakka eteneminen on osoitus myös laajemmasta asumiseen liittyvästä trendistä: isoissa kaupungeissa kiinteistövälittäjät kertovat, että erityisesti laadukkaat kerrostaloasunnot kiinnostavat ostajia nyt aikaisempaa enemmän. Ne houkuttelevat etenkin ikääntyneitä, jotka haluavat vaihtaan omakotitalon helpompaan asumiseen. Kerrostalossa ei tarvitse huolehtia pihatöistä, miettiä lämmitysratkaisuja ja -kuluja eikä maksaa kiinteistöveroa.
Yksiö tai kaksio kerrostalossa lähellä kaupungin palveluja on monelle vaihtoehto myös vapaa-ajan asumiseen perinteisen mökin sijaan.
Kaupungin kannalta positiivista hankkeessa on, että se on tarkoitus toteuttaa paikallisin voimin eli se työllistää tämän seudun ihmisiä. Rakentamisen saralla Uudessakaupungissa alkaa tapahtua parin vuoden sisällä enemmän, jos ja kun kaupungin julkisten kiinteistöjen, kuten koulujen, remontointiin liittyvät hankkeet saavat vauhtia.