Istuminen on terveydellemme suurempi uhka kuin yleisesti tiedetään: se aiheuttaa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, hidastaa aineenvaihduntaa ja lisää riskiä kakkostyypin diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin. Päätteen ääressä työpäivänsä istuvalle onkin tylyä kuulla, että edes aktiivinen liikunta vapaa-aikana ei korvaa jatkuvan istumisen haittoja.
Yksi tapa vähentää istumista on tehdä osa päivästä töitä seisten. Myös työmatkojen hoitaminen kävellen tai pyöräillen edistää terveyttä ja hyvinvointia. Äskettäin vietetyn pyöräilyviikon teemana olikin fiksusti ”Ilo irti työmatkasta”. Brittitutkimuksen mukaan ihmiset voivat sitä paremmin, mitä pidemmän matkan he töihinsä pyöräilevät tai kävelevät.
Pyöräily virkistää aamuisin ja etäännyttää työasioista iltapäivisin. Vuodenaikojen vaihtelun aistii ulkona polkien toisella tavalla kuin autoillen.
Haastepyöräily -kampanja haastaa tänäkin keväänä kaikki lounaissuomalaiset pyöräilemään. Myös Uusikaupunki on vahvasti mukana. Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueen kunnissa on yhteensä noin 500 kirjauslaatikkoa, joihin voi merkitä 10 kilometrin matkan. Suorituksen voi kirjata myös nettiin oman kunnan linkkiin.
Työmatkan pyöräileminen ja pyöräilyharrastus ylipäätään edellyttävät paitsi innostusta ja motivaatiota myös turvallisia olosuhteita. Kaupungin tehtävänä on huolehtia siitä, että pyöräilyväylät ovat kunnossa ja että puutteelliset tai sekavat merkinnät eivät aiheuta vaaratilanteita. Pyöräilijöiden puolestaan on huolehdittava ajopelinsä kunnosta ja siitä, että hallitsee liikennesäännöt. Sama koskee autoilijoita.