Useita rattijuoppoja kiinni Uudessakaupungissa

0

Viikonlopun aikana poliisi tavoitti Uudestakaupungista peräti neljä rattijuoppoa ja Pyhärannasta yhden huumausaineiden vaikutuksen alaisena autoilleen henkilön. Kaikkien kuljettajien ajokortit siirtyivät poliisin haltuun ja syytteet rattijuopumuksista seuraavat perästä.

Isoniitunkujalla pysäytettiin myöhään perjantai-iltana tarkastusta varten henkilöauto, jonka kuljettajana ollut, vuonna 1992 syntynyt uusikaupunkilainen nuorimies puhalsi 1,5 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin 0,50 mg/l.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä poliisi tavoitti Koulukadulta mopolla liikkeellä olleen miehen, joka puhalsi 0,64 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin 0,24mg/l. Mopoilija oli uusikaupunkilainen vuonna 1987 syntynyt mies.

Lauantai-iltana poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Lokalahdentiellä. Poliisi tavoitti kyseessä olleen auton, ja sen kuljettajana ollut virolainen mies puhalsi 2,04 promillea ja myöhemmin tarkkuusalkometriin 1,00 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Sunnuntaina Y-tiellä ajoi poliisin ratsiaan uusikaupunkilainen, vuonna 1989 syntynyt mies joka puhalsi tarkkuusalkometriin 0,27 mg/l lukemat.

Pyhärannassa lauantaina Uudenkaupungintiellä pysäytetty uusikaupunkilainen vuonna -96 syntynyt mies puhalsi nolla promillea, mutta hänelle tehty huumausaineen pikatesti oli positiivinen kannabiksen osalta.