Vihreä maantiekiitäjä

0
Kenttäkiitäjäinen on suhteessa kokoonsa Suomen luonnon nopein juoksija.
Kenttäkiitäjäinen on suhteessa kokoonsa Suomen luonnon nopein juoksija.

Luonto
Maija Karala
Kauniin metallinvihreän kenttäkiitäjäisen tapaa yleensä aurinkoisena kevään tai alkukesän päivänä. Paahteisissa paikoissa viihtyvä kuoriainen on mielenkiintoinen tuttavuus. Se on nimittäin yksi luontomme hurjimmista huippu-urheilijoista.

Kenttäkiitäjäisen pitkät jalat paljastavat, että juoksu on sen omin laji. Voisi väittää, että se on hyönteismaailman vastine gepardille.

Suomalaisen kenttäkiitäjäisen vauhtia ei liene juuri mittailtu. Sen sukulaisten tiedetään kuitenkin juoksevan jopa yhdeksän kilometrin tuntinopeudella. Ihminenkin saa hölkätä pysyäkseen parisenttisen ötökän tahdissa!

Pienellä pikajuoksijalla on vastassaan erikoislaatuinen ongelma. Se juoksee niin kovaa, ettei sen silmiin pääse vauhdissa tarpeeksi fotoneja kuvan muodostamiseksi. Käytännössä se siis sokeutuu väliaikaisesti aina juoksuun pyrähtäessään.

Saaliin takaa-ajo sokkona ei ole tietenkään järin hyvä idea. Niinpä kenttäkiitäjäinen ottaa salamannopeita pyrähdyksiä, joiden välillä se pysähtyy. Tauko kestää vain millisekunteja, mutta sen aikana kuoriainen ehtii suunnata itsensä taas saalista kohti.

Hämmästyttävää kyllä, sokkona juoksevat kuoriaiset eivät mätkähdä pää edeltä reitillä oleviin esteisiin, vaan väistävät ne, tosin hyvin täpärästi.

Siihenkin niillä on oma konstinsa. Juostessa niiden lyhykäiset tuntosarvet sojottavat suoraan eteen, ja osuvat esteisiin ennen itse kuoriaista. Tämän sekunnin murto-osan varoitusajan turvin kuoriainen ehtii tehdä väistöliikkeen ja kompuroida esteen yli tai ohi.

Paras aika tavata näitä komeita kuoriaisia on juuri nyt. Ne viihtyvät aurinkoisissa paikoissa, joissa maa on tarpeeksi kovaa pikajuoksuradaksi ja tarjolla on meheviä päivää paistattelevia hyönteisiä pyydystettäväksi. Polunvarret ja tienpenkat ovat suosittuja koteja.

Aikuiset kenttäkiitäjäiset ovat liikkeellä aina heinäkuulle saakka. Toukatkin ovat petoja, mutta niitä nähdäkseen on jo lähdettävä varta vasten etsimään, sillä pitkien koipien puuttuessa ne vaanivat saalista tunneleissa maan alla.

Juttu löytyy kokonaisuudessaan 21.05.2015 julkaistusta lehdestä