Kylmän kesän kuuma puheenaihe on – yllätys, yllätys – sää. Siitä keskustellaan toreilla, turuilla ja mökkien rannoilla. Viimeistään nyt juhannuksen alla ihmiset seuraavat sääennustuksia ja toivovat, että kesä vihdoin tulisi. Valitettavasti sääennusteet lupaavat keskikesän juhlaan sadetta.
Meteorologitkin myöntävät, että vuosikausiin ei ole ollut näin viileää alkukesää. Hellepäiviä ei ole ollut yhtään, mutta tuulta ja sadetta sitäkin enemmän.
Sään synkistämien on helppo löytää, sillä useimpien mielestä aurinko on paistanut aivan liian vähän. Satoi tai paistoi loma on aina loma -lausahdus ei lohduta, jos intohimona on vaikkapa luonnonvesissä uinti, retkeily, veneily tai puutarhanhoito.
Sää on kuitenkin muutakin kuin kansalaisia yhdistävä kepeä keskustelunaihe. Monelle yrittäjälle kylmä alkukesä merkitsee isoja tulonmenetyksiä. Kesävaatteet ja -kengät käyvät nihkeästi kaupaksi, kun ulkona tarkenee enimmäkseen toppatakilla. Ravintolayrittäjät odottavat terassikelejä ja jäätelökin jää monelta ostamatta.
Normaalia viileämpi kesä on hidastanut myös viljelykasvien kasvua. Auringonvaloa kaipaavat muun muassa mansikat, jotka ovat monelle kesän ykkösherkku.
Jos vuodenaikojen samankaltaistuminen johtuu pelkästä sattumasta, siihen emme voi juurikaan vaikuttaa. Kysymys saattaa olla myös ilmastonmuutoksesta, jossa ihmisten toimien vaikutus on merkittävä. Olipa kysymys kummasta tahansa, ainakaan voivottelemalla kesän säät eivät parane. Varmempi keino on pukeutua lämpimästi ja kaivaa tarvittaessa villasukat ja pipo esille.