Kesätöitä on tarjolla nyt edellisvuosia paremmin

0

Loma koulusta merkitsee monelle nuorelle kesätöiden alkamista. Tänä vuonna kesätöitä on ollut Uudessakaupungissa tarjolla enemmän kuin aikoihin. Sijaisia ja kausityöntekijöitä on palkattu muun muassa kauppoihin ja ravintoloihin sekä muihin palvelualan yrityksiin. Myös teollisuus ja kaupunki tarjoavat monille työpaikkoja.

Uudenkaupungin Yrittäjät haastoi keväällä paikallisia yrityksiä tarjoamaan 16–18-vuotiaille nuorille töitä vähintään kahdeksi viikoksi. Tänä vuonna kampanja toteutettiin ensimmäisen kerran, ja ajoitus oli ehkä hieman myöhäinen. Monilla oli kesätyöntekijät jo silloin valittu. Idea on kuitenkin loistava ja toivottavasti kampanja saa jatkoa ensi vuonna.

Kesätyöntekijät tuovat työyhteisöön työpanoksensa lisäksi myös muutoin uusia tuulia: heitä kannattaa kuunnella. Jos ilmapiiri on kannustava, nuoret rohkaistuvat rikastuttamaan työyhteisöä ideoilla, jotka jäävät pysyväksi osaksi toimintakulttuuria.

Nuorille itselleen kesätyö merkitsee muutakin kuin taskurahoja.  Olipa työ millainen tahansa, se on taatusti kasvattava ja opettava kokemus. Se on paitsi tutustumista työelämään, myös itseensä. Osa saattaa innostua alasta ja pyrkiä opiskelemaan sitä, toisia se taas saattaa kannustaa hakeutumaan  tulevaisuudessa täysin toisenlaisiin töihin.

Toivottavasti kokemus on mahdollisimman monelle kannustava. Itsetuntoa kasvattavat niin epäonnistumiset kuin onnistumisetkin. Kaikille sattuu mokia, mutta nekin ovat opettavaisia. Itseluottamus kasvaa, kun saa kokea olevansa hyödyllinen ja tärkeä osa työyhteisöä.