
Kyynpurema pelottaa etenkin siellä, missä lapset ja lemmikit ulkoilevat. Kyyvihalla on pitkät perinteet, mutta pelkkää haittaa maamme ainoasta myrkkykäärmeestä ei suinkaan ole. Yle uutisoi viime viikolla, että kyy suojelee puutiaisten levittämiltä taudeilta.
Puutiainen eli arkikielessä punkki imee aikuisena verta ihmisestä ja tulee siinä sivussa levittäneeksi borreolioosia ja puutiaisaivokuumetta. Puutiaisen toukat sen sijaan tarvitsevat kasvaakseen pienempiä isäntiä, lähinnä metsä- ja peltomyyriä. Ja myyräthän ovat kyiden lempiruokaa. Kun myyrä joutuu käärmeen ravinnoksi, siinä sivussa vatsaan menevät myös puutiaisen toukat, joita turkissa voi roikkua kymmenittäin. Onkin arvioitu, että kyy syö kesässä parisataa puutiaista. Se riittää jo tekemään tuntuvan loven niiden määrään.
Voisi suorastaan väittää, että kyyvainosta on luonnossa kirmailevien ihmisten terveydelle enemmän haittaa kuin hyötyä. Kyynpuremaan on Suomessa kuollut ihminen viimeksi 80-luvulla. Sen sijaan uusia puutiaisaivokuumetapauksia tulee vuosittain nelisenkymmentä, ja kuolleisuus tautiin on parin prosentin luokkaa.
Yleisemmän borreolioosin tapaukset lasketaan tuhansina vuodessa, joskin tauti on pikemminkin epämiellyttävä kuin vaarallinen.
– Kun kyy lisäksi auttaa pitämään kurissa jyrsijäkantoja ja pienentää myyräkuumeenkin riskiä, on käärmeestämme aika alkaa pitää huolta, peräänkuuluttaa Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton asiantuntijana toimiva Timo Paasikunnas Ylen artikkelissa.
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 18.06.2015 julkaistusta lehdestä