Ainahan se on mielessä. Loma. Lahjakkaimmat lomaintoilijat tietävät jo sydäntalvella, millä viikoilla koittaa hartaasti odotettu kesäloma. Eikä sitä ihan mihin tahansa aikaan kesällä lomilla retkotella, aikataulu on tietysti suunniteltu huolella ja tarkkaan.
Alkukesä on mitä parahin aika pestä mattoja, eihän niitä sitten enää elokuussa kuivaksi saa. Ikkunatkin on hyvä putsailla talven jäljiltä siinä kesäkuussa. Pahimman siitepölyajan jälkeen vasta tietysti. Ja juhannuksestahan sitä perinteisesti suomalainen lomansa aloittaa.
Heinäkuussa on tunnetusti parhaat lomailmat ja elokuussa alkaakin jo marja- ja säilömisaika. Onhan sitä puuhaa joka kuukaudelle. Ja jos ei olekaan, aina jotain voi kehittää.
Itse olen enemmänkin sellaista uuden sadon sohvaperunalajiketta. En ole niin kovin nuuka loman ajankohdasta, kunhan jossain kohtaa hetken saa hengähtää. Ilman yhtään aikataulua tai mitään suunnitelmia. Nukkua pitkään, lukea kirjaa, paistaa lättyjä ja rapsutella muksujen kesän ruskettamia niskoja.
Pari ensimmäistä päivää sujuu yleensä ongelmitta näiden suunnittelemattomien suunnitelmien mukaan. Ketarat kohti aurinkoa ahmin keveää kesädekkaria, välillä päästän kirjan valahtamaan rinnuksille ja otan tirsat. Lapsetkin sietävät ensimmäiset päivät toisiaan kohtalaisesti, eikä kukaan tinttaa, vedä tukasta tai potki.
Suunnittelemattoman superloman käännekohta piilee usein kolmannessa päivässä. Aamuaurinko häiritseekin lepolomailijan unta jo viiden jälkeen. Sormet naputtavat aamiaisella pöydän pintaa. Koti näyttää tunkkaiselta ja valjulta. Ei ole mitään tekemistä. Tympii.
Onneksi on kirpputorit. Äkkiäkös sitä ihminen itselleen (miehelleen) tekemistä haalii, ihan noin vaan, suunnittelematta. Iltapäivästä pihassa lojuu jo kaksi kunnostusta vaativaa pöytää ja läjä spray-maalia kaipaavia taulunkehyksiä. ”Kun rouva sai vision”, sanoisi mieheni.
Samainen mies onneksi katsoo visioitani suopeasti ja puuhailee niiden toteutuksen parissa niin suurella innolla, kun hämäläinen nyt ylipäätään voi. Tosin siinä vaiheessa, kun marssin olohuoneeseen levitellen värikarttaa uusien seinien toivossa, hänkin jo hieman toppuutteli. Että jos nyt oltais vaan.
Kaksi päivää ennen viikon lomani loppua minäkin sen taas muistan. Nostan jalat kohti kattoa ja avaan dekkarin. Simahdan muutaman aukeaman jälkeen päiväunille. Illalla paistan lättyjä.
Komea, uuden maalipinnan saanut pöytä nököttää olohuoneen nurkassa. Katselen yhteistä aikaansaannostamme tyytyväisenä. Eipä mennyt loma hukkaan.
Entäs se toinen pöytä sitten? No, se odottelee varastossa seuraavan loman kolmatta päivää.
Päivi Sappinen