Sotaväen syntymäpäivästä

0

Parin vuoden päästä Suomi täyttää 100 vuotta. Samoihin aikoihin tai jonkin aikaa myöhemmin monet valtiolliset instituutiot juhlivat omia merkkivuosiaan. Satavuotisjuhlia on kyllä pidetty jo aikaisemminkin. Eduskuntamme täytti 100 vuotta. Suomen markka täytti sata vuotta jne. Sotaväellekin pitäisi löytää kaikkien hyväksymä perustamisaika.

Kuulun siihen kylmän sodan joukkoon joka on juhlinut ”sotaväen syntymäpäiviä” kesäkuun neljäntenä päivänä. Vuonna 1942 päätettiin Mannerheim ylentää Suomen marsalkaksi ja marsalkan syntymäpäivää alettiin juhlia. Varsin pian päivän nimeksi vakiintui Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, mutta päivä ei ole sotaväen syntymäpäivä vaan vuosipäivä.

Keisari Aleksander toinen vahvisti 27. joulukuuta vuonna 1878 Suomelle oman asevelvollisuuslain. Laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1881, jolloin Suomen sotaväki aloitti toimintansa. Esikunnat ja joukko-osastot alkoivat huolehtia omista tehtävistään. Tämän perusteella voitaisiin Suomen sotaväen syntymäpäiväksi määrittää joko 27.12.1878 tai 1.1.1881.

Ajallisesti seuraava sotaväen syntymäpäivä voisi olla 16.5.1917. Silloin kokoontuivat Tukholmassa MK (Militärkommittén) ja Suomen Vapauskomitean ulkomaanvaltuuskunta. Komiteoiden tapaamisen tuloksena laadittiin kirjelmä helsinkiläiskomiteoille. Tätä kirjelmää eräät suojeluskuntatutkijat pitävät Suomen Suojeluskuntien perustamiskirjana.

Kirja Suomen Puolustusvoimat ennen ja nyt vuodelta 1993 on puolustusvoimien 75 vuotisjuhlakirja. Se on päivätty tammikuulle 1993. Lainaus luvusta puolustusvoimien syntyvaiheet:

”Sotilaskomitea” pyysi Venäjältä palannutta kenraaliluutnantti C. G. E. Mannerheimia tammikuun puolivälissä 1918 puheenjohtajakseen, ja senaatin puheenjohtaja P. E. Svinhufvud valtuutti hänet 16.1. ”ylimmäksi päälliköksi järjestyksen ylläpitämistä varten Pohjois-Suomessa”. Mannerheim muutti ”Sotilaskomitean” sotilaalliseksi esikunnakseen ja matkusti Vaasaan. Nyt saattoi itsenäisen Suomen puolustusvoimien järjestäminen määrätietoisesti alkaa, vaikkakin vaikeuksia oli alusta alkaen.”

Puolustusvoimien nettisivusto mil.fi esittää perustietoa osiossa Pääesikunnan viestintäosaston vastuulla olevalla 28.10.2009 julkaistulla ja 7.10.2013 päivitetyllä sivulla ”Turvaa ja vapautta valita” seuraavaa sotaväen perustamisesta:

”Itsenäisen Suomen sotaväki syntyi 25. tammikuuta 1918, kun senaatin sisäasiaintoimikunta julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi”.

Suomen sotaväki on koko kansan oma ja ansaitsee kaikkien hyväksymän yksiselitteisen syntymäpäivän.

Lauri Väättänen
Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen Helsingistä