Uudenkaupungin Sanomissa oli pari viikkoa sitten juttu paikallisesta pappakerhosta, joka on ajankulukseen kaunistanut kotitalonsa ympäristöä. Talkoilla on syntynyt muun muassa elävää joutsenta muistuttava taideteos. Yhdessä herrat ovat istuttaneet kerrostalon pihapiiriin myös kasveja ja rakentaneet linnunpönttöjä.
Pappakerhoksi itseään tituleeraava porukka on kymmenen vuoden aikana antanut omaa aikaansa yhteiseksi hyväksi. Ei kenenkään pakottamana, vaan omasta vapaasta tahdostaan. Purnaamisen sijaan miehet ovat käärineet hihat ja ryhtyneet itse hommiin.
Eläkeläismiesten asenteesta on meille monille paljon opittavaa. Kuinka helposti arvostelemme ympäristöämme epäkohdista, mutta emme itse vaivaudu tekemään asialle mitään.
Uudessakaupungissa tosin on viime aikoina ollut kiitettävästi yhdessä tekemisen meininkiä oman kaupungin hyväksi. Keväällä perustetun Siistii ry -tempaukseen osallistui peräti 700 talkoolaista, joista suuri osa oli nuoria.
Monissa taloyhtiöissä on kesän alussa siivoustalkoita. Kun tekijöitä on useita, yhdessä päivässä saa paljon aikaan. Yhteisen tekemisen ansiosta naapurit oppivat tuntemaan toisiaan, mikä ei ole suinkaan itsestään selvää nykyään.
Melkomoisen talkootyön hedelmiä ovat myös monet Uudenkaupungin kesätapahtumat, kuten viikonloppuna järjestetty Merefesti. Toki kaupungilla on tärkeä rooli monissa tapahtumissa, mutta ilman aktiivisia yhdistyksiä ja niissä toimivia vapaaehtoisia kaupunki olisi kesäaikaan monta tapahtumaa köyhempi.
Niin pappakerho kuin Siistii ry:kin ovat asettaneet tavoitteeksi Uudenkaupungin 400-vuotisjuhlat vuonna 2017. Eläkeläismiehet aikovat saada Hakametsän edustuskuntoon juhlavuodeksi ja Siistii-hankkeen toimialueena on koko kaupunki. Onneksi tällaisella positiivisella energialla on tapana laajentua ja mukaan liittyy muitakin asunalueita, kortteleita ja kaupunginosia.
Kaupungille tee se itse -ryhmät ovat kullanarvoisia. Viime viikonloppuna monissa Vakka-Suomen kylissä vietettiin Avoimet kylät -tapahtumaa, joissa esiteltiin monenlaisia talkootyön aikaansaannoksia.
Asukkaiden oma-alotteisuudesta kumpuavat hankkeet eivät tarvitse viranomaisten apua, joskus ehkä kyllä lupia ja vähän rahaa, mutta parhaimmillaan ne toimivat ilman byrokratiaa ja erillisiä organisaatioita, kuten pappakerhon tapauksessa.
Asukkaiden ja päättäjien vuorovaikutusta voitaisiin toki edistää esimerkiksi asukastilaisuuksia järjestämällä. Muun muassa Lappeenrannassa kaupunki on järjestänyt asukasfoorumeja, jotka ovat poikineet muun muassa talkootempauksia, jotka ovat liittyneet siisteyteen, turvallisuuteen, valaistukseen tai koulun pihan viihtyisyyden lisäämiseen.
Eija Eskola-Buri
Päätoimittaja