Töms…Kraak…Töms…Havahduin sängyssäni juuri unen päästä kiinni saatuani outoihin ääniin.
– Mikä täällä kolisee? mumisin itselleni puoliääneen.
Huushollini humisi hiljaisuuttaan ja päätin, että olin kuullut harhoja. Mutta muutaman hetken kuluttua sama töminä kuului uudelleen.
– Joku liikkuu jossain…Välikatossa?
Taas sama töminä ja raapiminen. Ei auta, pakko ottaa selvää, komensin itseäni nousemaan sängystäni.
Puolinukuksissa seisoin huojuen pimeässä eteisessä ja kuuntelin. Kuuluuko ääni keittiöstä vai vierashuoneesta? Yritin pinnistää kuuloani.
– Keittiöstä.
Väkikatossa on joku ötökkä, päättelin. Ei voi olla ötökkä, tuollainen töminä ei tule mistään pienestä elukasta, järjen ääneni vastasi päässäni.
– Orava, hiiri, lintu… ROTTA, listasin mielessäni vaihtoehtoja.
Jos Se on iljettävä, kammottava rotta, Se taatusti pääsee jostain huusholliini. Mahtuuko Se jostain kolosta putoamaan keittiöön? Tiirailin pimeässä keittiötäni. Onko siellä joku sopiva kolo?
– Millä mä listin Sen?
Perintövasara, tuli ensimmäisenä mieleeni.
– Unohda koko vasara, ei susta ole ottamaan hengiltä vasaralla mitään elävää, komensin itseäni. Ja toiseksi, en edes osuisi, jos kanttini kestäisi. Sulkisin kuitenkin ennen iskua silmäni ja huti siitä seuraisi.
Jos Se tipahtaa huusholliini, on keksittävä jotain muuta.
– Voi kattimatti, että mulla on ikävä sua, laitoin viestiä mielessäni armaalle kattimatille, joka jo muutama vuosi sitten lähti paremmille hiirten metsästysmaille.
Ei olisi mitään huolta, jos kattimatti olisi vielä elossa. Hän päivystäisi keittiössä korvat höröllään ja minä saisin nukkua tyynesti.
– Hmm, ämpäri, kehittelin mielessäni.
Jos Se putoaa jostain kolosta huusholliin, pudotan autonpesuämpärin väärinpäin se päälle. Se jäisi siihen ämpäriin ikään kuin häkkiin.
– Kirjoja päälle painoksi, ettei Se pääsisi pois. Kirjoja mulla riittää, vaikka ne Nykysuomen sanakirjat. Ne on painavia, kehittelin pelastautumissuunnitelmaa.
Ja loukussa ämpärissä Se saisi olla aamuun asti. Pimeässä en Sitä kuitenkaan saisi taiottua ulos.
– Miten mä saan Sen sieltä ämpärin alta pois? Sehän livahtaa heti, kun vähän nostaa ämpäriä.
Nojasin otsaani eteisen seinää ja mietin unisilla aivoillani.
– Pahvia. Haen aamulla pahvikeräyslaatikosta palan kovaa pahvia. Varovasti pujotan sen pahvin ämpärille alle ja käännän ämpärin oikein päin.
Runsaan tunnin, joka tuntui iäisyydeltä, kuuntelin sängyssäni ajoittaista töminää katosta ja peläten rapinaa lattialta.
Eija Isotalo
Toimittaja