Kun yksi 2000-luvun parhaista suomalaisista urheilijoista ilmoitti lopettavansa uransa, heräsivät monet kriitikotkin muistelemaan hänen komeaa uraansa. Sitä ennen jotkut puhuivat hänestä aivan toisella sävyllä.
”Jarkko Nieminen hävisi” on varmasti esiintynyt sadoissa ellei jopa tuhansissa sanomalehdissä, television urheilu-uutisissa tai nettijulkaisuissa. Ihmekö tuo, tennisturnauksessa kun vain yksi voi voittaa, kaikki muut tulevat häviämään ennemmin tai myöhemmin.
Maskusta maailmalle ponnistanut Nieminen on pelannut poikkeuksellisen pitkän uran, ja kyllä niitä voittojakin uralle on mahtunut. Vuonna 2006 Nieminen oli rankingissa parhaimmillaan sijalla 13. Hän on yksi pisimpään sadan parhaan joukossa pysyneistä pelaajista.
Se, että näin mitättömästä tennismaasta on tullut niin kova pelaaja, on suoranainen ihme. Vaikka jo nyt näin viimeisten turnausten aikana ”suuri yleisö” on ymmärtänyt Niemisen merkityksen, tulee se todella iskemään tajuntaan vasta parin vuoden kuluttua. Uusia jarkkoniemisiä ei tähän maahan kovin usein synny.
Niemisen ohella toinen ikuinen haukkujen kohde on Suomen jalkapallomaajoukkue. Tällä hetkellä tosin syystäkin.
Vain kahdeksan vuotta sitten Suomi oli FIFA:n rankingissa sijalla 33, nyt vastaava lukema on 90. Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Suomi on vasta kuudenneksi paras joukkue Pohjoismaista. Jopa piskuinen Färsaaret pyyhälsi ”Huuhkajien” edelle.
Suomi ei koskaan ole selviytynyt arvokisoihin, mutta välillä se on ollut lähellä. Yksi maali Portugalin verkkoon syksyllä 2007 olisi taannut paikan EM-kisoissa.
Suomalaisilta on aina puuttunut suhteellisuuden taju, mitä tulee urheiluun. Muistellaan vain menneitä aikoja, jolloin juoksijat, hiihtäjät ja mäkihyppääjät kahmivat mitaleita tukuittain. Myöhemmin on saatu huomata, että menestys on hiipunut, kun kilpailu on koventunut.
Samaa on hiljalleen tapahtunut vähemmän maailmalla harrastetuissa menestyslajeissamme kuten suunnistuksessa ja keihäänheitossa. Myös lumilautailijat ovat saaneet amerikkalaisten ja eurooppalaisten lisäksi yhä enemmän kilpailijoita Aasiaan suunnasta.
Todennäköisesti jopa salibandyssa lajin mahtimaat joutuvat tulevaisuudessa tiukemman paikan eteen. Jääpallossa tuota pelkoa tuskin, siinä Suomi on tuomittu ikuisesti pelaamaan pronssiottelussa Kazakstania vastaan. Viimeiset neljä vuotta siinäkin on käynyt huonosti.
Lajissa kuin lajissa toistuu ikuinen mantra, ”ennen oli paremmin”. Menestyksen hetkellä ei kuitenkaan osata iloita, sillä aina voidaan verrata aikaan, jolloin meni vielä paremmin, ainakin jossain lajissa.
Risto-Matti Kärki
tuottaja