Crusell-viikko käynnistyy

0

Uudenkaupungin kesän kohokohta käynnistyy tänään puoliltapäivin; Crusell-viikko avataan kello 12 torilla avauspuhalluksella. Kolmaskymmenesneljäs Crusell-viikko alkaa new-yorkilaisen jazzsaksofonistin Lenny Pickettin avauksella.

Crusell-viikko tuo kuulijoita ja muusikoita kesäiseen kaupunkiimme. Tänä vuonna viikon teemana on horisontti. Viikolla tarkastellaan ja juhlitaan keskeisimmän Euroopan ulkopuolelle jääviä säveltäjiä ja noiden kaukaisten maiden kansanmusiikin vaikutusta teoksiin.

Uudenkaupungin uuden kirkon urkujen 150-vuotispäiviä juhlitaan seminaarilla ja kahdella konsertilla. Merkkipäiviä viettävät myös säveltäjämestarit Aulis Sallinen ja Jean Sibelius. Aulis Sallisen teos kantaesitetään ja kokonainen ilta pyhitetään Sibeliuksen sekä Sallisen yksinlauluille.

Crusell-viikko on vienyt Uuttakaupunkia maailman kartalle vuosikymmeniä. Festivaali on maailman ainoa puupuhaltimille omistettu, ja siksi myös muusikoiden keskuudessa tunnettu ja tunnustettu. Tänä vuonna viikollakin on jälleen mestarikursseja, joiden oppilaat esiintyvät torilla päivän puhalluksissa.

Viikko tarjoilee tänä vuonna myös jazzia ja suomalaisia tangoja. Ja viikko poikkeaa myös Kustavissa, Katanpäässä jazzin sävelin. Lapsillekin on luvassa musiikkisatu.

Loppukonsertissa kuullaan Aulis Sallisen Kamarimusiikki VII, lisänimeltään Cruselliana, joka joidenkin lähteiden mukaan kertoo Auliksen nuoruusmuistoista Uudessakaupungissa.

Mielenkiintoinen viikko siis luvassa niin vierailijoille kuin kaupunkilaisille.