Hyvien uutisten viikko

0

Tällä viikolla Uusikaupunki sai tukun erinomaisia uutisia, kun vastaavasti Salossa viikko oli murheellinen. Myönteisiä uutisia saivat Uudenkaupungin Työvene, soijajalostamo ja autotehdas. Positiiviset uutiset turvaavat satojen ihmisten työtä täällä Uudessakaupungissa.

Uudenkaupungin Työvene sai miljoonien eurojen arvoisen, merkittävän tilauksen, joka takaa yrityksen tilauskirjaa pariksi vuodeksi. Työvene peruskorjaa Puolustusvoimille kolme miinalauttaa. Korjaukseen pääsevät miinalautat Pansio, Porkkala ja Pyhäranta.

Toista vuotta suljettujen porttien takan uinut soijajalostamo herää taas eloon uuden omistajan myötä. Suomen Soijanjalostus Oy osti jalostamon Finnproteinin konkurssipesältä. Uusi jalostamo tulee työllistämään saman verran väkeä kuin aikaisemmin, eli kuutisenkymmentä. Soijajalostamon välilliset vaikutukset täällä arvioidaan olevan suuremmat. Näillä näkymin jalostamo käynnistyy joulu-tammikuussa. Yhtiön taustalla on salolaisen kiinteistöneuvos Jorma Niemisen perheyhtiö. Soijajalostus on uusi aluevaltaus perheyhtiön toimialoissa.

Kolmas positiivinen uutinen oli piilotettu Daimler Mercedes-Benziä koskevaan tiedotteeseen. A-sarja saa uuden sukupolven version, joka on myynnissä ensi vuoden alusta lähtien. Daimler kertoo tiedotteessaan, että automalleja valmistetaan myös Valmet Automotivella Uudessakaupungissa. Autotehdas ja Daimler AG sopivat A-sarjan mersujen valmistuksesta vuonna 2012. Sopimuksen mukaan Valmet Automotive valmistaa yli 100.000 A-sarjan autoa vuosina 2013-2016. Sopimus ei siis virallisesti ole saanut jatkoa, mutta tiedote kertoo asian toisin.