Palasin sunnuntai-iltana väsyneenä ja raihnaisena takaisin Uuteenkaupunkiin. Edelliset neljä päivää olin juhlinut Törnävänsaarella Seinäjoella.
Valtavaksi festivaaliksi paisunut Provinssi oli minulle jo seitsemäs, tosin mukaan mahtuu myös pari päivän reissua. Ensimmäisen kerran vierailin samassa kohteessa 14 vuotta sitten. Tuolloin olin viittä vaille täysi-ikäinen maalaispoika, jota suuren maailman yhtyeet ja festivaalielämä hämmästyttivät.
Vuosia myöhemmin on helppo vertailla vuosituhannen alun rockfestivaalia nykyiseen ihmisten juhlaan, jollaiseksi tapahtuma on itseään mainostanut. Leirielämästä en tosin osaa enää kertoa. Edelliset pari kertaa olen mukavuudenhaluisena päätynyt yöpymään kaverini lapsuudenkotiin, jossa ei tarvitse huolehtia suihkuveden lämpötilasta, vessapaperin riittävyydestä tai teltan pystyssä pysymisestä.
Provinssirockiin kuuluu, että vähintään yhtenä päivänä sataa rankasti. Ensimmäisillä kerroilla sai viedä kotiin märän pussin täynnä haisevia vaatteita, sillä eihän teltassa mikään kuivunut. Viime keskiviikkona alue muuttui kuravelliksi, mutta sadeviitta ja kumisaappaat pelastivat.
Esiintyjiä Törnävänsaarella oli tänä vuonna huimat 120. Ahkerinkaan kiertäjä ei kuitenkaan pystyisi näkemään kaikkia artisteja. Laskujeni mukaan näin itse reilut 20 keikkaa, mitä pidän varsin hyvänä suorituksena.
14 vuotta sitten esiintyjiä oli alle puolet tämän vuoden määrästä. Myös valikoima on paisunut. Kun vuonna 2001 tarjonta keskittyi rockiin, oli nyt esiintyjien joukossa esimerkiksi suosittuja elektronisen tanssimusiikin akteja.
Nyt Calvin Harrisin keikalla tanssinut teinityttö tai -poika olisi varmasti ollut muutenkin ihmeissään, miten erilaisissa olosuhteissa sitä viime vuosikymmenellä juhlittiin. Kun ennen ruokakojuista löytyi lähinnä makkaraperunoita tai makkaroita ilman perunoita, oli nyt tarjolla esimerkiksi nepalilaista ja jamaikalaista ruokaa.
Anniskelualueelle ei teinillä ole vieläkään asiaa, mutta myös siellä tarjonta on laajentunut. Samalla tosin myös hinnat ovat nousseet rajusti. Jo festivaaliranneke maksoi noin kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2001.
Ryttyiseksi paperikasaksi muuttunut ohjelma kulki edelleen taskussani, vaikka aikataulut pystyi helposti tarkistamaan myös älypuhelimesta. Nykyinen festivaalikansa tarvitsee muutenkin enemmän mukavuuksia. Olipa alueelle tuotu jopa maailmanpyörä.
Jokin sentään säilyy. Hyvä keikka kohottaa tunnelmaa, vaikka seisoisi polviaan myöten mudassa tunteja jatkuneen rankkasateen vain yltyessä, samalla kun voimakas tuulenvire kuljettaa nenään yhtä voimakkaan löyhkän jostain bajamajojen suunnalta.
Tämä tuskin jäi viimeiseksi Provinssiksini, vaikka kroppa on edelleen hieman jumissa, kurkkua kuristaa ja unirytmi on pahasti sekaisin.
Risto-Matti Kärki
tuottaja