Luonto tikanpojan puuhun ajaa

0
Pesästä lähteneet variksenpojat eivät osaa vielä etsiä ruokaa itse, vaan seuraavat emon kannoilla kerjäten.
Pesästä lähteneet variksenpojat eivät osaa vielä etsiä ruokaa itse, vaan seuraavat emon kannoilla kerjäten.

Maija Karala
Vanha sanonta antaa ymmärtää, että vaisto ajaa niin ihmisen kuin eläimenkin tekemään sitä, mitä luonto on tarkoittanut. Toisia eläinlapsia luonto kuitenkin tuntuu opastavan aivan kädestä pitäen, kun toisten on opeteltava alkeista asti itse, kuinka elämässä pärjätään.

Tarkkailin heinäkuisena lauantaina naapuruston varisperhettä. Kuka tahansa perheenäiti olisi varmasti samaistunut rasittuneeseen varisemoon, kun se tepasteli nurmikolla vaativasti rääkyvän jälkikasvunsa kanssa.

Lähes aikuisen kokoiset poikaset ovat vasta muutaman viikon vanhoja, eivätkä vielä osaa mitään. Edes maassa nenänsä edessä lojuvaa ruokapalaa ne eivät älynneet napata nokkaansa, vaan emon oli käytävä poimimassa ja ojentamassa se suuhun.

Vasta ikä, kokemus ja emojen kärsivällinen opetus kasvattaa poikasista täysiverisiä variksia. Niitä luonto ei aja sen paremmin puuhun kuin pikaruokapaikan roskiksellekaan. Vaille oppitunteja jääneestä variksesta kasvaa aidon linnun irvikuva, susilapsi.

Suurelta mysteeriltä tuntuu, kuinka toiset linnut osaavat kaiken tarvittavan ilman apua. Käenpoika ei koskaan tapaa vanhempiaan, mutta silti se osaa käyttäytyä ja kukkua kuin käki. Eikä siinä kaikki: se lentää talveksi samaa reittiä Afrikkaan kuin vanhempansakin.

Tavoilla, joita aivotutkimus parhaillaan selvittelee, geenit kirjaavat käenpojan aivoihin tarkat ohjeet, mitä sen tulee milloinkin tehdä.

Synnynnäisten tietojen ansiosta käenpojan lapsuus on vähemmän vaarallinen kuin variksen. Perheestään eksyminen ei tyystin tuhoa sen mahdollisuuksia selviytyä.

Haittapuoli on tapojen jäykkyys. Kun tilanteet muuttuvat, varikset oppivat nopeasti uusille tavoille ja opettavat ne poikasilleenkin. Sukupolvelta toiselle periytyvien taitojen eli kulttuurin voima näkyy siinä, kuinka nopeasti varikset ovat valloittaneet taajamat ja kaatopaikat. Käki sen sijaan ei ole tapojaan muuttanut.

Entä ajaako luonto myös tikanpojan puuhun? Varmaankin, sillä esimerkiksi palokärjen pojat lähtevät omille teilleen jo viikko pesäkolon jättämisen jälkeen. Vanhemmille ei jää paljonkaan aikaa opettaa niille käytännön taitoja.

Juttu löytyy 16.7.2015 julkaistusta lehdestä