Kuuma vohveli, tuoreet mansikat ja kermavaahto. Voiko kesä paremmalta maistua? Viime kesä totutti lauantai-aamuisin tuohon kesäherkkuun. Lämmin auringonpaiste, kesäherkku ja vierasvenesataman kuhina.
Uudenkaupungin kesä on ihana, vaikka itse sanon. Suomalainenhan on vaatimaton eikä itsekehujaa katsella hyvällä, mutta siitä huolimatta meidän kaupungin kesä on ihana. Täällä riitti tarjottavaa ja näytettävää niin kesävieraille kuin kaupunkilaisille. Kanadalainen serkkuni pyörähti jälleen kaupungissa muutama viikko sitten. Ja ihasteli edelleen pastellin sävyisiä puutalojamme, rantaamme, tunnelmaamme. Kirkoissa ja museoissa häntä oli jo aikaisemmilla vierailuilla kierrätetty, nyt oli vuorossa vain pikkukaupungin idyllinen tunnelma.
Matonpesijät olivat edelleen suuri ihmetyksen aihe. Se selitys, että ison meren tuolla puolen on vain kokolattiamattoja, ei enää päde. On siellä puulattioita, mutta matot viedään pesulaan. Yritin vakuuttaa, että matonpesu on itse asiaa leppoisaa touhua. Aurinko lämmittää, vesi viilentää, matto on pieni ja pesuaine tulee pullosta. Mikä sen mukavampaa. Serkku ei jostain syystä vakuuttunut.
Kaupunkimme lähestyvät 400-vuotisjuhlat mykistivät hänet. Ison merten tuolla puolen historia on vielä ohut, jos vertaa Eurooppaan, Suomeen tai Uuteenkaupunkiin. 1900-luvun alussa tai saatika 1800-luvulla rakennettu talo on siellä miltei muistomerkin arvoinen. No, täällä niitä löytyy, tosin ei siinä määrin kuin kivitalojen Euroopassa.
Ja puutalokeskustaamme ikuistettiin jälleen, niin kuin rantamakasiinejakin.
– Iiihana, iiihana, kuulin tuon tuosta.
– Joo niin on, mutisin.
Valokuvat herättävät siellä ystävättärissä taatusti ihastusta.
Entäs meri? Serkkuni asuu Pohjois-Amerikan isojen järvien rannalla, joten iso vesi on tuttu elementti. Mutta saaristomme pienine saarineen on ainutlaatuinen.
Me uusikaupunkilaiset pidämme itsestään selvänä kaupunkimme ilmettä ja tunnelmaa. Siihen on niin tottunut. Mutta kun katselee sitä tovin vierain silmin, havahtuu hetkeksi huomaamaan sen todellisen arvon. Me uusikaupunkilaiset olemme kyllä aika etuoikeutettuja.
Ja helposti sitä itse solahtaa matkaoppaan rooliin. Latelee jostain muistin syvänteistä tiedonmurusia Uudenkaupungin historiasta. Ja mikä lohdullista, jos fakta on hieman muuttunut fiktioksi, kuulija ei sitä tiedä.
Eija Isotalo
Toimittaja