Kaupallinen radio on jo pitkään ollut minulle ikävystymistä aiheuttava media. Muistan elävästi, kun Kelassa jonottaessa jouduin kuuntelemaan sitä pakkosyötteenä. Muutenkin mateleva aika tuntui kulkevan tavallista hitaampaa polkua.
Enkä nyt puhu musiikista. Sille on helppo sulkea korvansa, jos biisi ei miellytä.
Mutta ne juonnot… Tiivistäisin valtaosan kaupallisten kanavien juontajien höpötyksistä näin: puhutaan paljon, mutta ei sanota mitään.
Radiojuontaminen on oma taiteenlajinsa ja sekunnilleen tarkkaa puuhaa. Se on selvää, että minusta tylsää soopaa suoltava radiopersoona on luultavasti taitava työssään ja paljon pidetty. Ei sellaista duunia muuten pääse tekemään.
Välillä kuitenkin hämmästelen sitä muovista teennäisyyttä ja väkinäisen siloteltua huumoria, mitä iso osa kaupallisen radion viihdeohjelmista sisältää.
Iltalehti uutisoi viime marraskuussa siitä, kuinka Radio Rockin Heikelä Korporaation juontajat Jussi Heikelä ja Harri Moisio äityivät riitelemään suorassa lähetyksessä. Riidan aiheena oli susien suojelu. ”Keskustelun äänensävyä voisi kuvailla aggressiiviseksi”, Iltalehti kirjoitti.
Tämä kertoo paljon kaupallisen radion tilasta. Uutiskynnys ylittyy, kun juontajat keskustelevat kuin oikeat ihmiset. Tottakai äänentasot nousevat ja saattaa syntyä riita, jos aihe herättää tunteita. Näin käy välillä, kun ihmiset keskustelevat. Heikelä Korporaatio on toinen kahdesta kaupallisen radion ohjelmasta, joista pidän.
Miksei radiossa voi puhua avoimesti ja rehellisesti, kuin puhuisi kaverin kanssa terassilla? Miksi juontoja ja keskusteluja pitää vesittää tylsiksi? Ettei eetteriin vain pääse mitään, mistä kukaan voisi ottaa nokkiinsa? Sitä se taitaa olla.
Ketään ei saa loukata, koska pelätään, että kuulijat ja niiden kautta mainostajat kaikkoavat.
Tuntuu hurjalta ajatella, että etenkin Yhdysvalloissa valloillaan oleva loukkaantumiskulttuuri yltäisi tänne. Siellä juuri radiojuontajia on irtisanottu jonkin paheksuntaa herättäneen heiton takia. Mielestäni ainoa oikea reaktio sille, että kuulee radiossa jotain, mikä loukkaa, on vaihtaa kanavaa. Sitten voikin jo jatkaa päiväänsä.
Luulen, että pelko mielensäpahoittajien reaktioista vesittää kaupallisen radion juontajien juttuja. Ei vaan uskalleta puhua rehellisiä, ettei kukaan suutu.
Autoillessani arkisin Turusta Uuteenkaupunkiin ja takaisin, olen ottanut työkseni kuunnella kaupallista radiota. Osin ammatillisista syistä, osin löytääkseni jotain, mistä pidän.
Heikelä Korporaation lisäksi Radio Suomipopin Aamulypsy on ohjelma, jota jaksan kuunnella. Sen huumori on usein lapsellista kuin tuttipullon imuttelu mutta saa välillä jopa nauramaan. Ainakin tuntuu, että juontajat puhuvat mitä huvittaa. Siinä on kaikki, mitä potentiaalisesti viihdyttävä radio-ohjelma tarvitsee.
Lauri Rautavuori
Toimittaja