Valokuvakehys, sokerikko kermakolla, metallikori, rintakoru…Tänä kesänä torit ovat koetelleet kukkaroani. Tai eivät ne varsinaisesti ole koetelleet, sillä vain muutaman euron olen joka tavarasta maksanut. Mutta tyttäret varmasti kiittävät, kun minusta aika jättää. Vanhaa tavaraa riittää perinnöksi ( riesaksi) asti.
Mutta kun ne ovat niin kauniita. Entisaikaan osattiin tehdä kauniita, taidokkaita esineitä. Nykyajan modernisti on varmasti vahvasti eri mieltä, mutta minusta ne esineet ovat kiehtovan kauniita. Toki tietysti ajan patina (usein ruoste) on se viimeinen silaus, joka saa minut lankeamaan.
Paras ajanpatinoima löytöni oli aikoinaan iso, vanha matka-arkku. Se on niin ruosteessa, että kun ruosteen hioi pois, oli arkkukin miltei hävinnyt.
Uudenkaupungin torilla on jälleen koko kesän teematoreja. Lauantai-aamupäivääni kuuluu tori-ostosten lomassa, että katsastan tarjonnan. Mitäänhän en todellisuudessa tarvitse. Kippoa, kappoa, maljakkoa, valokuvakehystä, kynttilänjalkaa löytyy joka kaapista ja pöydältä. Ystävättäreni tokaisi miltei vuosikymmeniä sitten käydessään ensimmäisen kerran huushollissani:
– Mä en tiedä ketään, jolla olisi näin paljon tavaraa.
No ei niitä nyt niin paljon ole. Se vaan näyttää siltä. Ja siksi toiseksi harvennan tavarapaljouttani koko ajan. Viime viikonloppunakin siivotessa pirstosin tuusan nuuskaksi lattialle lasisen kynttilänjalan. Nyt niitä on enää vain yksi.
Vanha lasi on suurin heikkouteni. Sokerikko-kermakko-yhdistelmiä löytyy keittiönkaapeista useita. Pääasiassa ne ovat väritöntä lasia, mutta on joukossa yksi sininenkin ( käsittämätöntä, en itse asiassa pidä sinisestä väristä). Ja nyt kesällä löysin ihanan pienen, teräksisen version. Sopivat kuin nakutettuna keittiön vitriinin päälle, antavat sopivaa kontrastia lasikippoihin. Just joo, sanovat tyttäret.
Entäs se metallinen kori, joka huusi nimeäni siellä peräkärryissä. Korin malli on se klassinen, jolla kaikki entisajan rottinkiset leipäkorit on punottu. Mutta materiaali; ohuen ohut metallilanka. Pohjakuvio on silmiähivelevän kaunis. Eikä korissa ole kuin aavistus ruostetta toisessa reunassa.
Viimeisin löytöni on jugend-mallinen valokuvakehys. Tai tuplakehykset itse asiassa. Se mahtui juuri ja juuri makuuhuoneen pöydälle metallisen kaulakorutelineen viereen, orkidearuukun ja vanhan pöytäkellon väliin, ennen kahta tyttärien valokuvakehystä, kruusattua pöytäpeiliä, kultajalkaista posliinirasiaa, lasista sormuskulhoa, lasista korupurkkia ja ennen kolmikerroksista kakkulautasta, joka on kuorrutettu rannekoruilla.
Eija Isotalo
Toimittaja