Viikinkiajalta Venäjän valtaan

0
Käärmeenlaukan toivat Suomeen viikingit.
Käärmeenlaukan toivat Suomeen viikingit.

Maija Karala

Harvalla kasvilla on niin monta tarinaa kerrottavanaan kuin vaatimattomalla sipulilla. Tarkkasilmäinen voi tavata maamme kaikki kuusi laukka- eli sipulilajia täältä lounaisrannikolta. Kullakin on takanaan kiehtova historia.

Viisi on entisaikojen maailmanmatkaajien mukanaan tuomia. Pitkillä merimatkoilla keripukki vie terveyden ja lopulta hengen. Sipuli huomattiin jo varhain oivaksi lääkkeeksi, vaikkei c-vitamiinista tai sen puutteesta vielä vuosisatoihin mitään tiedettykään.

Siitä alkoi sipulien voittokulku. Merimiehet istuttivat niitä satamiin ja ankkuripaikkoihin, joista elintärkeää kasvia voitiin myöhemmin käydä keräämässä.

Vähitellen sipulit rantautuivat Suomeenkin. Itämeren läpi kulkeneella Idäntiellä kauppaa käyneet viikingit toivat herkullisen karhunlaukan, joka kukkii valkoisin kukin, hennonpunertavan hietalaukan ja violetin käärmeenlaukan. Kolmikkoa voi tavata harvakseltaan lounais- ja etelärannikolta, vanhojen satamien, ankkuripaikkojen ja rautakautisen asutuksen tuntumasta.

Nurmilaukka puolestaan levisi turkiskauppiaiden mukana kautta rannikon, ylös Kokemäenjokea ja Eurajokea. Tavataan sitä myös Etelä-Suomen muinaislinnojen ja keskiaikaisten asuinpaikkojen ympärillä.

Käärmeenlaukan historiassa on tuoreempiakin käänteitä. Ahvenanmaan Venäjän vallan aikaan 1800-luvun alussa venäläiset toivat mukanaan rakkaan keittiöyrttinsä ja istuttivat sitä ryytimailleen.

Yhä tänä päivänäkin käärmeenlaukan tapaa varmimmin juuri Ahvenanmaan venäläisraunioiden tuntumasta, vaikka itse talot poltettiin jo 1850-luvulla.

Pisin historia on kuitenkin ruoholaukalla eli tutummin ruohosipulilla. Kylmänkestävä merenrantojen sipuli levisi meille omin avuin heti jääkauden päätyttyä. Maan kohotessa vuosituhansien mittaan meri vetäytyi ja metsät levisivät. Ruoholaukka seurasi merta.

Ruoholaukkaa kasvaa yhä siellä täällä korkeiden kallioiden päällä sisämaassakin. Ne ovat elossa sinnitteleviä muistoja ajasta, jolloin Itämeren rantaviiva kulki kaukana sisämaassa. Ruoholaukkaa varmasti söivät jo kivikautiset esi-isämme.

Villien sipulien löytäminen, haistaminen ja miksei maistaminenkin käy elämysmatkasta Suomen historiaan. Näin loppukesällä ne kaikki ovat kukassa, joten on paras aika sipuliretkelle.

Juttu löytyy 23.7.2015 julkaistusta lehdestä