Hiun kolmas vaihe siirtyy

0

Hiun asuinalueen kolmannen vaiheen kunnallistekniikan rakentaminen siirtyy.
Tarjouskilpailun voittanut urakoitsija perui tarjouksensa, koska laskelmista oli puuttunut osa louhintakustannuksista. Toiseksi edullisimman tarjouksen  jättäneen urakoitsijan kokonaishinta ylitti puolestaan 35 000 eurolla hankkeelle varatun määrärahan. Lisäksi hankkeelle varatusta 552 000 euron summasta osa on jo käytetty Hiun I alueen katuvalaistukseen ja kolmosa-lueen suunnitteluun. Näin tarvittavan lisämäärärahan suuruus olisi kokonaisuudessaan lähes 90 000 euroa.

Tekninen lautakunta katsoikin parhaimmaksi hylätä tässä vaiheessa kaikki tehdyt tarjoukset, koska hankkeelle varatut määrärahat eivät riitä.

Uusi tarjouskilpailu käynnistetään todennäköisesti ensi vuoden alussa.