Helteinen elokuun ilta maaseudulla 30 vuotta sitten. Auringon kultaamien viljapeltojen keskellä jököttää supisuomalainen talo. Pysäköin auton talon pihalle.
Ullakon avoimesta ikkunasta kuuluu musiikkia. Saksofoni soi – ehkä se on Miles Davisia, ehkä jotain muuta. En muista, sillä tuosta hetkestä on aikaa melkein 30 vuotta.
Mutta tunnelman muistan. Rakastuin salamana saksofoniin. Ehkä se johtui oudosta yhdistelmästä: suomalainen puhtoinen maalaismaisema ja amerikkalainen, savuisten baarien hikinen jazz.
Tai olikohan syynä sittenkin soittaja. Nuori ja lahjakas saksofonisti, jonka jazzlegenda Dizzy Gillespie nappasi kiertueelleen Pori Jazzeista.
Tapahtumapaikka oli Huittinen, jonka paikallislehdessä Lauttakylä-lehdessä satuin olemaan töissä samaan aikaan, kun saksofonisti Jukka Perko ponnahti musiikkimaailmaan tietoisuuteen. Olin saanut komennuksen mennä haastattelemaan häntä ja sovimme tapaamisen hänen kotiinsa.
Nuoresta lupauksesta kasvoi aikanaan muusikko, joka on ilostuttanut soitollaan usein Crusell-viikollakin, myös tänä vuonna.
Jazzilla ja klassisella musiikilla on vaikeasti ymmärrettävän musiikin maine. Laitilassa ensi viikolla alkavan uuden Jazzkukko-festivaalin taiteellinen johtaja, kitaristi Kari Antila sanoi minulle kerran, että musiikkia, eritoten jazzia, ei tarvitse erityisesti ymmärtää. Ei tarvitse tietää soittotekniikoita, tunnistaa nuotteja, miettiä sointukulkuja tai riffejä – voi vaan olla ja avautua musiikille. Kuunnella ja kokeilla, miltä tuntuu.
Hyvässä lykyssä voi käydä niin, että joku tuttu tai tuntematon melodia liukuu soittajasta suoraan kuulijan solutasolle. Musiikki syöksyy kohtaan, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan. Iho paukahtaa niinsanotusti kananlihalle.
Tällä viikolla sydämeni alkoi sykkiä oboelle. Crusell-viikon barokkikonsertissa Händeliä tulkinnut Philibert Perrine nosti oboellaan minut vanhan kirkon kovista penkeistä jonnekin toiseen, pehmeästi keinuvaan todellisuuteen.
Tajusin nauttivani barokista, joka taitaa olla nyt eräänlainen muotijuttu musiikkimaailmassa. Vantaan barokkimusiikkifestivaalien toiminnanjohtajan Marta Schmidtin mukaan siinä on kuulijaystävällinen jänne (Helsingin Sanomat 31.7). Samassa Hesarin jutussa mainittiin myös, että barokin esitysperinteessä on rockin alkujyviä.
Musiikin kuunteleminen äänitteenä tai konsertissa vaikuttaa elämykseen. Kaikesta ei tarvitse tykätä, mutta jos koskaan ei uskaltaudu kuuntelijana oman mukavuusalueen ulkopuolelle, ei voi myöskään tehdä löytöjä. Matkailu musiikin eri lajien maailmassa avartaa.
Eija Eskola-Buri
Päätoimittaja