Lukuhaaste

0

maija Parhaillaan vietettävän ”Kirjan vuoden” kunniaksi HelMet-kirjastot, eli pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen kirjastoverkko julkaisi kirjojen ystäville leikkimielisen lukuhaasteen.

Haaste pohjautuu 50 kohdan listaan, jonka perusteella valitaan kirjoja luettavaksi. Lukuhaasteen tavoitteena on innostaa ihmisiä tarttumaan sellaisiinkin kirjoihin, joita ei muuten tulisi luettua. Tärkeintä kuitenkin haasteen järjestäjien mielestä on se, että ihmiset saisivat näin uusia, yllättäviä ja ilahduttaviakin lukuelämyksiä.

Lukuhaaste -listalta löytyy esimerkiksi kirja, jonka kaikki henkilöt eivät ole ihmisiä, novellikokoelma, kirja, jota äitisi rakastaa, kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut, tietokirja, yli 100 vuotta sitten julkaistu kirja, sarjakuva-albumi, kirja, jonka nimessä on numero ja niin edelleen. Yhdellä kirjalla voi kuitenkin kuitata haasteesta useammankin kohdan.

Itse luen kirjoja suhteellisen paljon, mutta tunnustan, että helposti valitse luettavaksi ”tuttua” kirjallisuutta. Eli niiden kirjailijoiden teoksia, joiden edellisistä kirjoistakin olen pitänyt tai kirjoja, joita ystäväni ovat minulle suositelleet. Myös dekkari -hyllystä tulee usein napattua mukaan, joku juoneltaan kiinnostava teos. Myös kirjat, joissa on vahva historiallinen tausta viehättävät minua.

Tänä kesänä yllätin itseni valitsemalla kirjastosta lomalukemiseksi myös muutaman tulevaisuuteen sijoittuvan kirjan. Kirjoja, jotka olivat sekoitus fantasiaa ja scifiä, minulle molemmat melko vieraita kirjallisuuden muotoja. Ja yllätyin. Nämä teokset antoivat paljon ajattelemisen aihetta. Millainen voisi tulevaisuuden maailma olla pahimmillaan ja miten jatkossakin me ihmiset kamppailemme todennäköisesti samojen kysymysten kanssa kuin tänäänkin. Ihanneyhteiskuntaa etsitään ja luodaan näissä kirjoissa yhtä innokkaasti ja epätoivoisesti kuin nykyajassa. Toisaalta taas ihminen yksilönä tuskin muuttuu, vaan meitä riivaavat ja rakentavat samat ainekset kuin jo tuhat vuotta sitten; viha ja rakkaus, ahneus ja epäitsekkyys, pelko ja rohkeus.

Tämän yllättävänkin antoisan lukukokemuksen jälkeen olen päättänyt jatkossakin napata kirjastosta mukaan muutakin kuin sitä tuttua lukemista. Ja alussa mainitsemani 50 kirjan lukuhaaste on siihen hyvä kannustaja. Hieman joudun tosin pohtimaan millainen on esimerkiksi listasta kirja, jota minua hieman nolottaa lukea. Ehkä se olisi joku oikein äitelä rakkausromaani, missä mies vie ja nainen vikisee.
Jos nyt joku muukin innostuu lukuhaasteesta, niin kyseinen lista löytyy netistä www.helmet.fi osion vinkit alta. Yllättäviä lukuhetkiä.

Maija Ala-Jääski
toimittaja