Muisti ja muistot

0

Eija Eskola-Buri Entinen työkaverini lähetti alkuviikosta sähköpostia. Aiheena oli viikko sitten julkaistu kolumnini, jossa kirjoitin musiikista, saksofonisti Jukka Perkosta ja mainitsin myös trumpetisti Miles Davisin. Niin, Davis todellakin soittaa trumpettia, jonka hyvin tiesin. Siitä huolimatta tulin kirjoittaneeksi, että Perko soitti muistikuvani mukaan Davisia.

Kiitos eläkkeellä olevalle kollegalleni muistini palauttamisesta. Perkon kotitalon ullakon ikkunasta ei tietenkään soinut Davis, vaan Charlie Parker. Muusikko Jukka Perkohan synnytti pienoisen sensaation juuri siksi, että hän soitti saksofonia kuin amerikkalainen saksofonivirtuoosi Parker.

Tekevälle sattuu, lohdutti henkilökohtainen muistinvirkistäjäni. Innostuimme hetkeksi analysoimaan muistin mekanismeja.

Syy, miksi Davis paukahti päähäni Perkon yhteydessä, on ilmeinen. Samana kesänä nimittäin sain seurata melko läheltä ihmeellistä sattumaa, jossa suomalainen nainen tutustui tähän nyt jo edesmenneeseen jazzlegendaan. Kyseinen sattuma palautui mieleeni viime syksynä, kun musiikkitoimittaja Harri Uusitorppa oli tehnyt viime syksynä aiheesta jutun Helsingin Sanomiin.

Tuo lähes 30 vuotta sitten eletty kesä on näemmä jäänyt mieleeni iloisena jazzaikana, jossa musiikki soi suloisena sekamelskana.

Ihmisen aivot ovat melkoinen tiedonkäsittelyjärjestelmä. Monilla on tapana kepeästi nauraa omalle muistamattomuudelleen: kun tavarat koko ajan ”häviävät” jonnekin, vitsailemme sen oireilevan dementian alkamista. Kun muistisairaus oikeasti diagnosoidaan, unohtelusta ei enää kuittailla.

Ilman muistia meillä ei olisi  muistoja, jotka muovaavat identiteettiämme. Muistisairaskin muistaa asioita lapsuudestaan ja nuoruudestaan, vaikka lähimuisti ei toimi.

Osa kokemastamme ja oppimistamme asioista tallentuu aivojen kovalevylle, ja muokkaa persoonaamme ilman, että sitä tietoisesti ajattelemme. Joku asia ei lähde mielestä kulumallakaan, vaikka haluaisi. Ikimuistoiseksi ajateltu hetki taas häipyy mielestä vuosikymmeniksi, mutta palaa vaikkapa valokuvan, tuoksun tai musiikin ansiosta.

Äitini muistelee usein vanhoja ja kysäisee minulta, että kai sinäkin muistat, kun silloin…No en muista. Kun vastaan rehellisesti, äitini joskus närkästyy.

– Miten tuollaisen tärkeän hetken elämässä voi unohtaa, hän ihmettelee.

– Äiti hei, olin silloin viisivuotias!

Äitini vaikenee, mutta tiedän, että se oli huono selitys.

Usein tuntuu, että ikäihmiset muistavat lapsuutensa tapahtumia paremmin. Johtuikohan se siitä,  kun uutta tietoa ei tulvinut sadoista eri kanavista koko ajan ja jatkuvalla syötöllä.

Muistin toimintakyvystä voi pitää huolta riittävillä yöunilla. Lepo on asiantuntijoiden mukaan tärkeää, koska se antaa aivoille aikaa palautua. Tämä kannattaa muistaa erityisesti nyt, kun koulut ja arki alkavat.

Eija Eskola-Buri
Päätoimittaja