Olen syntynyt ja kasvanut evankelisluterilaiseksi. Johtuen ehkä siitä, että en koulussani oikein tuntenut kiinnostusta uskonto- ja kirkkohistoria-aineisiin, jäi tuntemukseni ja tietämykseni muista uskonnoista kovin vähäiseksi.
En silloin oppinut tietämään minkälainen on ortodoksinen kirkko tai sitä millainen on juutalainen uskonto. Vuosikymmenten aikana olen jotain oppinut näistä muistakin uskonnoista. Omasta mielestäni olen myös kasvanut suvaitsevaiseksi. Jokainen uskokoon omaan Jumalaansa.
Kotonani käytettiin otsikossani mainittua nimitystä, kun oli puhe ortodoksisesta kirkosta. Ortodoksisuus ja venäläisyys yhdistettiin. Perusteena oli todennäköisesti se, että kumpaakaan ei tunnettu riittävästi. Venäjä-Neuvostoliitto oli paha ja osin kirkkoslaavilla läpiviedyt radiojumalanpalvelukset eivät tulleet ymmärretyksi suomenkieliselle luterilaiselle radiokuuntelijalle.
Palveltuani useita vuosia rauhanturvaajana Lähi-idässä ja Balkanilla olen oppinut jotain sekä juutalaisuudesta että myös ortodoksisuudesta. Näinä vuosina opin konkreettisesti sen, että jokainen uskokoon omaan Jumalaansa.
Lähi-idässä ja Balkanilla konkretisoituivat vuosikymmeniä sitten uskontojen ja kirkkokuntien erimielisyydet aina sotatilaan saakka. Se sama jatkuu jossain muodossa edelleen. Sotaa ei juuri nyt ole, mutta eri osapuolet muistavat hyvinkin miten heidän pyhiä paikkojaan häväistiin ja miten uusia – eri uskoisia – vainajia haudattiin heidän omaistensa hautojen päälle.
Luterilainen vaimoni on aktiivinen ikonimaalari. Hänen maalausharrastuksensa on opettanut minullekin jotain uutta. Tunnistan jo joitakin ikoneita ja olen koettanut auttaa vaimoani myös löytämään uusia maalausaiheita. Olen myös tutustunut useisiin ryssän kirkkoihin, kun olemme osallistuneet Venäjän luostareille suunnatuille matkoille.
”Ryssän kirkko” ei ole tänään minulle negatiivinen ilmaus. Sitä se saattoi olla silloin, kun kuulin sanat ensimmäisiä kertoja.
Lauri Väättänen
Kirjoittaja on vapaa-ajan uusikaupunkilainen Helsingistä