Soijajalostamon nousu on merkittävä asia Uudellekaupungille

0

Soijajalostamon lyhyessä historiassa eletään nyt uutta vaihetta. Uuden omistajan myötä jalostamon toiminta on lähdössä liikkeelle yli vuoden tauon jälkeen. Parhaillaan yhtiön johtoryhmä rakentaa jalostamon käynnistyssuunnitelmaa ja ensimmäisten työntekijöiden rekrytointi alkaa jo ensi viikolla.

Uutinen on merkittävä asia koko Uudellekaupungille monestakin eri syystä. Nykytilanteessa yksikin paikkakunnalle syntyvä, uusi työpaikka on pienen juhlan arvoinen. Soijajalostamon tuotannon uudelleenkäynnistys merkitsee kuitenkin jopa 70:tä uutta työpaikkaa. Ennen Finnproteinin konkurssia jalostamolla työskennelleistä valtaosa oli paikkakuntalaisia ja toivoa sopii, että myös nyt avoimet työpaikat ja paikallinen työvoima kohtaavat. Tällä olisi merkitystä kaupungin työttömyyslukuihinkin.

Tosin työttömyystilanne ei Uudessakaupungissa ole niin heikko kuin muualla Suomessa, kiitos hyvin vetävän teollisuuden. Kun kesäkuun lopussa Varsinais-Suomen ja koko maan työttömyysaste oli 14%, niin Uudenkaupungin työttömyysaste oli vain 8,4%. Toki tuokin luku voisi olla alhaisempi ja näin toivottavasti vielä tulee olemaankin.

Soijajalostamon uusi tuleminen on hyvä uutinen Uudenkaupungin kaupungin kannalta myös siksi, että kaupunki investoi mittavat summat rahaa alueen infrastruktuuriin, kuten tiestöön. Nyt rahoille saadaan vastinetta työpaikkojen ja verotulojen kautta.

Kesän aikana on saatu kuulla muitakin positiivisia uutisia alueella toimivien teollisuusyritysten suunnalta. Yara investoi Hangon saarelle jälleen kymmeniä miljoonia ja autotehdas tehnee uuden tuotantoennätyksen. Kun pidämme vielä huolta paikallisista palveluyrityksistä käyttämällä niitä, niin voimme katsoa tulevaisuuteen hyvillä mielin.