Venetsialaiset – uusi juhannus

0

Eija-Eskola-Buri Jostain sisustuslehdestä luin, että keittiötrendeissä harmaa on uusi valkoinen. Tätä ajattelutapaa soveltaen voisi sanoa, että venetsialaiset on uusi juhannus.

Ainakin Uudessakaupungissa venetsialaisista on kehkeytynyt viime vuosina tapahtuma, joka näkyy katukuvassa juhannusta paremmin. Tänäkin vuonna Pakkahuoneen torilla on monenlaista ohjelmaa. Iltaa voi viettää musiikkia kuunnellen, nukketeatterin parissa ja paikallisissa ravintoloissa.

Rauhansoutu järjestetään tänä vuonna kymmenennen kerran. Lions Clubin järjestämä tapahtuma pitää hienosti yllä Uudessakaupungissa 294 vuotta sitten allekirjoitetun rauhansopimuksen muistoa. Erkki Sirkiä kirjoittaakin tässä lehdessä (sivu 8), että vuoden 1721 kesä oli Uudessakaupungissa todellinen superkesä. Historiallinen soutunäytös herättää henkiin tämän eurooppalaisittainkin merkittävän tapahtuman ja tuo sen elävällä tavalla jälkipolvien tietoisuuteen.

Elokuun viimeinen lauantai on tärkeä päivä myös mökkiläisille. Ulkotulet sytytetään laitureille ja rannoille luomaan tunnelmaa hämärtyvään iltaan. Monille tuleva viikonloppu on eräänlainen taitekohta: mieli siirtyy jo syksyyn, ja mökillä oleilu tekee tilaa harrastuksille ja arkisille touhuille. Näin käy, vaikka monet viettävät mökeillään nykyään aikaa ympäri vuoden. Vapaa-ajanasunnot muistuttavat entistä enemmän kotia, mutta niiden alkuperäinen tarkoitus on säilynyt samana: mökille mennään rauhoittumaan ja irtautumaan arjesta.

Suomessa on lähes puoli miljoonaa loma-asuntoa, ja niistä aika moni sijaitsee Vakka-Suomessa. Liike-elämän kannalta on hieno asia, että mökkikausi pitkittyy, sillä vapaa-ajan asukkaat käyttävät mielellään mökkikuntansa palveluja.

Kesän päättymistä vietettiin Suomessa aluksi länsirannikolla Kokkolassa ja Pietarsaaressa, mutta nykyään kesän päätösjuhla on levittäytynyt jo ympäri Suomea. On hienoa, että perinne on tullut kiinteäksi osaksi Uudenkaupungin kesää ja se on noteerattu myös matkailusivustoilla.
Huomenna Uudenkaupungin taivaalla loistava ilotulitus lieventää kesän päättymiseen liittyvää haikeutta. Mitäpä siitä, vaikka illat pimenevät, sillä nythän voi taas kaivaa kynttilät esille. Tämä ihan vaan ennakkovaroituksena sinne kotijoukoille, jotka eivät ole ihan yhtä intohimoisia kynttilänpolttajia kuin allekirjoittanut.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja