”Tuskin monikaan on ohittanut uutisia, joiden mukaan niin sanottu perinteinen koulukiusaaminen on siirtynyt välitunneilta nettiin ja etenkin sosiaaliseen mediaan. Mannerheimin Lastensuojeluliitto kirjoittaa verkkosivuillaan, että nettikiusaamista ovat esimerkiksi pilkkaavat ja uhkaavat viestit, juorujen ja henkilökohtaisten tietojen levittäminen sekä valokuvien manipulointi ja levittäminen. MLL huutaa apuun vanhempia. Nuorten netin käyttöä pitäisi valvoa ja nuorille pitäisi kertoa, millainen käytös on hyväksyttävää ja millainen ei. Kuka ohjeistaa, jos äidillä on kiire haistatella somessa turvapaikanhakijoille?”
Näin kirjoitti kolumnissaan Ilkka.fi ja Pohjalainen.fi -verkkosivustojen nettimoderaattorina, käytännössä keskustelujen valvojana ja siivoojana, työskentelevä Sarianne Tekoniemi.
Hänen asettamansa kysymys on erittäin osuva ja ajankohtainen. Kuinka moni meistä aikuisista on pysähtynyt miettimään sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla vellovan, vihan täyttämän keskustelun ja kommentoinnin vaikutuksia lapsiin ja nuoriin? Onko vaikkapa hyvää esimerkkiä uhkailla väkivallalla kaikkia Suomeen pyrkiviä pakolaisia tai maan hallitusta?
Monet aikuiset perustelevat omia kirjoituksiaan sananvapaudella. Sananvapauden nimissä julkaistaan toisista ihmisistä, niin tunnetuista kuin tuntemattomista, herjaavia, perättömiä, uhkailevia, kirosanoilla ja muilla rivouksilla höystettyjä tekstejä ja yllytetään samalla muita vielä törkeämpiin teksteihin.
Entä kun toisen lapsen kanssa riitoihin joutunut luokkatoveri julkaisee facebook -sivuillaan päivityksen, missä ilmoittaa neljällesadalle kaverilleen lapsen olevan ruma huora? Eikö sekin ole sitten sitä sananvapautta?
Sananvapaus on kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva oikeus ilmaista julkisuudessa mielipiteitään. Mutta vapauksiin liittyy aina myös vastuu. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit, tai toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin.
Meillä aikuisilla on vastuu siitä esimerkistä, minkä annamme lapsille ja nuorille. Jokainen sosiaalisessa mediassa riehuva aikuinen voisi miettiä, mitä tapahtuisi, jos vaikka oma jälkikasvu päättäisi seurata isin tai äidin antamaa mallia. Olisihan siinä pureksittavaa, kun lapsi haistattelisi julkisesti koko suvulle, haukkuisi opettajansa natseiksi, uhkaisi tappaa kaikki kylän kissat ja jakaisi eteenpäin perättömiä huhuja naapurin sedän rikoksista.
Uskon, että vaikeistakin asioista on mahdollista keskustella järkevästi, ketään loukkaamatta. Tehdään se edes meidän lasten ja nuorten takia.
Maija Ala-Jääski
toimittaja