Kovista ajoista on ennenkin selvitty

0

Vuonna 1965 sodan päättymisestä oli Suomessa kulunut vasta parikymmentä vuotta. Kyseisenä vuonna perustettiin Vakka-Suomen sotaveteraanit, joka juhli viime sunnuntaina 50-vuotista taivaltaan. Sota- ja kotirintamalla eletyt vuodet olivat yhdistyksen toiminnan alkuvuosina ihmisten muistissa ja ne vaikuttivat monen perheen elämään, vaikka sotakokemuksista ei välttämättä ääneen paljon puhuttakaan.

Sotaveteraanien yhdistyksillä oli tärkeä rooli paitsi yhteiskunnallisten etujen ajana, myös vertaistukena. Viime vuosina elossa olevien sotaveteraanien rivit ovat harventuneet rajusti ja toiminnan luonne on muuttunut. Ikääntyneet sotaveteraanit tarvitsevat edelleen tukea arkeensa, mutta jatkossa yhdistyksen toiminnan luonne on lähinnä veteraanien perinnön vaalimista ja tiedon välittämistä jälkipolville.

Suomi ja maailma ovat muuttuneet radikaalisti 50 vuodessa. Elämme globaalissa maailmassa ja Suomi on osa Euroopan Unionia. Maailman kriisit vaikuttavat meihin olipa kysymys sitten taloudesta tai pakolaisongelmasta. Emme voi nostaa käsiä pystyyn ja todeta: tämä ei kuulu meille. Uudessakaupungissa aikoinaan ylioppilaaksi valmistunut kenraaliluutnantti evp. Pertti Nykänen painotti veteraanijuhlan puheessaan, että Euroopan pakolaiskriisiin ei ole olemassa helppoja ratkaisuja, mutta ilman sotatoimia asioista on selvittävä.

Suomeen viime viikkoina tulleet turvapaikanhakijat ja maan talouden kurja tilanne ovat sähköistäneet yhteiskunnallista ilmapiiriä,  mutta Nykäsen sanoissa on vinha perä: huomattavasti kovempiakin aikoja on Suomessa nähty ja niistä selvitty.