Kuolakuono

0

eijaSe on lehmän kokoinen, nimittäin ystävättäreni koira. Ja kuolaa valuu sen suusta kuin vettä auki olevasta keittiöhanasta.

Malliltansa se on bouvier tai flanderin paimenkoira. Näin sen pojan viime kesänä ensimmäisen kerran. Kiltti koira, ei siinä mitään. Sen pää on ämpärin kokoinen.

– Ei sitten yhtään pienempää koiraa löytynyt, utelin isännältä. Ei kuulemma.

Stigu sopii hyvin kotinsa, maalaistalon pihamaalle. Jotenkin sen koko on sopiva siihen pihamaan väljyyteen tai tuvan kokoon. Kun se rojahtaa syötyään makuulle keskelle tuvan lattiaa, se peittää miltei pari neliömetriä. Ja kysyy hieman kanttia astella tyynen rauhallisesti sen ylitse kahvinkeittimelle.

Stigu tuskin avaa edes silmiään, se suhtautuu melko välinpitämättömästi vieraisiin. Tosin kun ajat autolla talon avaralle pihalle ja Stigu löntystelee uteliaana navetan takaa auton viereen, väkisinkin odottelet, että missähän isäntäväki luuraa. Vaikka tunnen koiran nimeltä, en nouse autosta ennen kuin isäntä tai emäntä on näkö- ja kuuloetäisyydellä. Jotenkin koiran koko määrittelee suhtautumistani.

Siellä maalaistalossa on aina ollut isoja koiria, ei siinä ole mitään uutta. Mutta tämän version koko on jotain omaa luokkaansa.

Kesälomallani kävin taas maalaismaisemassa ja päivitin tuttavuuteni Stigun kanssa. Tulimme niin hyvin toimeen keskenämme, että kaikki vaatteeni menivät välittömästi pesuun kotiin tultuani. Ne olivat niin kuolassa, että puistatti.
Stigukin suhtautui minuun siis ylitsepursuavan ystävällisesti, jopa niin, että kotiin lähtiessäni tarvittiin isännän apua. Stigu päätti, että oikeastaan minun ei tarvitsisi lähteä, voisin hyvin jäädä, eikä autoon kannattaisi mennä. Ystävällisesti, mutta päättäväisesti Stigu tuuppi minua pois autoni luota takaisin taloon. Lehmän kokoiselle ( noo, ainakin ison vasikan kokoiselle ja lihaksikkaalle) koiralle ei kieltoni tehonnut, vaikka yritin kuinka painokkaasti ja määrätietoisesti kertoa kantani Stigun käytöksestä. Se viis veisasi ja vasta isännän kielto tehosi ja pääsin autoon.

Maalaismaisemassa oli myös uusi koira, jota en ollut aikaisemmin tavannut. Malliltansa se on tiibetinterrieri. Rocky on hurmaava karvakasa. Se on kuin iso, tumman harmaa moppi, josta saa arvuutella, että kummassa päässä silmät ovat.

Mutta maasta se pienikin ponnistaa. Rocky on pihapiirin kingi. Rocky määräsi Stigulle tahdin ja juoksutti isoa kaveriaan ympäri pihamaata läkähtymiseen saakka.

Eija Isotalo
Toimittaja