Lähiaikojen tapahtumat niin Euroopassa kuin koto-Suomessakin puhuttavat nyt joka puolella. Suomen talous pitää saada nousuun ja velkakierre katkeamaan vaikka väkisin. Myös pakolaistulva nostattaa suuria tunteita.
Talouden elvyttäminen ei onnistu poppakonsteilla, mutta eivät pakkokeinotkaan hyvältä tunnu. Varsinkaan niistä pienituloisista, joiden tilipussia sunnuntai- ja vuorotyölisät kasvattavat aivan oleellisesti. Maalaisjärjellä ajateltuna huomattavasti kohtuullisempi ratkaisu olisi lomarahan leikkaus, sillä se kohdistuisi tasapuolisemmin suureen osaan palkansaajista.
Oli niin tai näin, jostain on pakko nipistää. Ystäväni totesi hiljattain, että me suomalaiset olemme saaneet elää jo pitkään yltäkylläisyydessä. Vaikka leipäjonot ja työttömyys ovat kasvaneet, täällä kenenkään ei ole tarvinnut suoranaisesti nähdä nälkää.
Nurinkurista tässä viime vuosikymmenien kasvussa on kuitenkin ollut se, että hyvinvointi on jakaantunut niin epätasaisesti. Jo valmiiksi rikkaille on jaettu surutta osinkoja, kultaisia kädenpuristuksia ja bonuksia samalla, kun työntekijöitä on yt-kierroksilla potkittu pihalle. Pienituloisten on vuosi vuodelta yhä vaikeampi selvitä välttämättömistä menoista.
Inhimillisempää olisikin, että tulevat pakolliset leikkaukset kohdistuisivat keski- ja hyvätuloisille. Jostain on kyllä varaa tinkiä, sillä meillä Suomessa heitetään esimerkiksi vuosittain ruokaa roskiin tai biojätteeksi 120-160 miljoonaa kiloa. Tämä verottaa myös lompakoitamme 500 miljoonalla eurolla joka vuosi.
Taloustilanteen saa oikenemaan, ainakin joksikin aikaa, joko yhteisellä tahdolla ja sopimuksilla tai pakkokeinoilla. Mutta miten käy pakolaisongelman kanssa? Suurin osa suomalaisista haluaa auttaa hädässä olevia, mutta paljon on myös kovaäänistä vastustusta.
On vaikea ymmärtää, mistä silmitön viha näitä tuntemattomia pakolaisia kohtaan kumpuaa. Viranomaiset saavat varmasti selville, ketkä oikeasti tarvitsevat turvapaikan Suomesta. Ne, joiden kohdalla kriteerit eivät täyty, käännytetään takaisin.
Oman perheen, sukulaisten ja ystävien luota syystä tai toisesta paremman elämän toivossa lähteneissä nuorissa miehissä, joihin julma kritiikki varsinkin sosiaalisessa mediassa eniten kohdistuu, tuskin on sen enempää rikollista ainesta kuin oman maan nuorisossakaan. Päinvastoin jokainen heistä tietää, että pienestäkin rikkeestä voi saada pikaisen lähtöpassin.
Nyt jos koskaan pätee se, että kohtele muita ihmisiä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Koskaan ei tiedä, milloin itse on avun tarpeessa. Ystävällisyys ei maksa mitään.
Merja Halinen
Toimittaja